Näytetään hakutulokset haulle "

Muoti, asusteet ja kengät

"
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner "Kermit" 16610LV

Rolex Submariner "Kermit" 16610LV Rolex Submariner "Kermit" 16610LV on vuonna 2004 julkaistu Rolexin juhlamalli, joka julkaistiin Submarinerin 50-vuotisen taipaleen kunniaksi. Kello on yksi tunnistettavimmista Rolex-malleista vihreän bezel-inserttinsä ansiosta.  Vihreän kellokehän ansiosta kello sai uskollisten fanien suussa lempinimen “Kermit”. Kello on myös yksi halutuimmista Rolex-malleista. Julkaisun aikaan kello jakoi Rolex-kansan voimakkaasti. Osalle vihreä väri oli liian räikeä, mutta osalle Rolexin brändivärin yhdistäminen juhlamalliin teki Submarinerista vielä halutumman. Kello ei ollut alkujaan valtava menestys, vaan sen haluttavuus on kasvanut vasta myöhemmin. Sen jälkeen kun Kermitin tuotanto lopetettiin vuonna 2010, sen hinta ja haluttavuus on kasvanut tasaisesti siitä lähtien..  Rolex Submariner 16610LV eroaa paitsi bezelin, myös mittasuhteiden puolesta perusmallin 16610 Submarinerista. Vaikka kuoren halkaisija on sama 40 millimetriä, taulun koko on suurempi ja sekä indeksit että osoittimet ovat ‘maxi’-kokoa eli hieman isommat. Näin ollen myös indeksien ja osoittimien lume on selkeämpi kuin perus Submarinerissa. Muilta osin kello on lähes identtinen 16610 Submarinerin kanssa. Bezel on yhteen suuntaan kiertyvä ja se on tehty 904L teräksestä eli Oystersteelistä. Ranneke on sama 93250 ‘ Oyster bracelet’ kuin perus-Submarinerissa. Koneistona on Rolexin kaliiperi 3135, joka antaa 50 tunnin käyntivaran 28,800 V/h käyntitaajuudella.  Tämä kello on Rolex-keräilijöiden silmäterä, joita tulee enää harvoin vastaan.

21900 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Rolex GMT-Master II
Kulta-Center Pre-Owned Rolex GMT-Master II "Batman" 126710BLNR

Rolex GMT-Master II "Batman" 126710BLNR Ensimmäinen GMT-Master julkaistiin vuonna 1954 lentoyhtiö Pan-Amin lentäjien käyttöön. Työkseen aikavyöhykkeitä ylittäville lentäjille GMT-Master oli kaksoisaikatoiminnon ansiosta mitä suurimmassa määrin työväline. GMT-Master oli yksi Rolexin tunnistettavimpia ja suosituimpia malleja vuoteen 1989 asti, jolloin GMT-Master II julkaistiin.  Alunperin GMT-Master II:ssa oli alumiininen bezel, mutta vuoden 2007 päivityksessä kello sai uuden koneiston lisäksi bezelin joka oli tehty Cerachrom-keraamista. GMT-Mastereissa jo alusta asti esiintyvällä kaksivärisellä bezelillä on myös funktio. Kellon kaksoisaikaosoitin näyttää 24-tuntista tuntiasteikkoa. Bezelin väri osoittaa onko yö vai päivä. Ensimmäiset keraamisella bezelillä varustetut olivat kuitenkin yksivärisiä, sillä kaksivärinen keraamibezel osoittautui niin hankalaksi valmistaa. Ensimmäinen kaksivärisellä bezelillä varustettu GMT-Master II julkaistiin vuonna 2013 ja sinimustan värityksensä ansiosta se sai fanien keskuudessa nopeasti lempinimen ‘Batman’. Julkaisustaan lähtien Rolex Batman on ollut yksi brändin halutuimpia kelloja. Se sai koneisto- ja muotoilupäivityksen vuonna 2019 ja tämä yksilö edustaa Batmanin tuoreinta sukupolvea. Vuoden 2019 Batman oli tosin saatavilla ainoastaan Jubilee-rannekkeella, mutta vuoden 2021 alusta lähtien sen on saanut myös tällä Oyster-rannekkeella. Koneistopäivityksen myötä kellossa on Rolexin uusi 3285 kaliiperi Chronergy-käyntilaitteella ja siitä irtoaa 70 tuntia tasaisen tarkkaa käyntiä. Viimeisimmässä päivityksessä myös taulunindeksit päivittyivät ‘Maxi’-kokoisiksi ja indekseissä on käytetty Rolexin omaa Chromalight-lumea. 

19990 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner 126610LN
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner 126610LN

Rolex Submariner 126610LN Rolex Submariner on yksi kellomaailman todellisista ikoneista. Rolex Submariner on yksi maailman tunnistettavimpia kelloja. Sillä on lukuisia jäljittelijöitä ja sellaista sukeltajankelloa ei olekaan, joka ei olisi jossain määrin velkaa Submarinerille. Alkuperäinen Rolex Submariner julkaistiin vuonna 1953 ja se oli ensimmäinen 100 metriin saakka luokitettu sukeltajankello. Sen design on pysynyt pitkälti samanlaisena ja vaikka kello on saanut tasaisesti uusia päivityksiä kellonvalmistuksen innovaatioiden myötä, se on edelleen selvästi tunnistettavissa Submarineriksi.   Rolex Submariner 126610LN on Submarinerin vuonna 2020 julkaistu päivitys. Aiemmin täysin teräksinen Submariner sai vuoden 2010 päivityksessä korroosionkestävän keraamisen (Cerachrom) bezelin ja pieniä muutoksia kuoren designiin. Kuoren halkaisija oli vielä edellisessä verisiossa sama kuin vuoden 1953 kellossa, mutta 126610LN kasvatti kokoa 41 millimetriin. Samoin myös Submarinerin kulmikkuus on hieman pyöristynyt vuoden 2010 mallista. Alkuperäisen Submarinerin 100 metrin vesitiiveys päivitettiin moderneja vaatimuksia vastaavaksi ja 2010 vuoden 116610LN -versiosta alkaen Submarinerissa on ollut 300 metrin vesitiiveysluokitus. Kellon kuori on valmistettu 904L eli ‘Oystersteel’ teräksestä, mikä on selvästi perinteistä ruostumatonta 316L terästä korroosionkestävämpää ja kovempaa, minkä ansiosta teräksen kiillotettu pinta on vähemmän altis naarmuuntumiselle.   Vuoden 2020 Submarinerin taulu on nk. ‘Maxi’-taulu, mikä tarkoittaa aiempaa suurempaa taulun kokoa, suurempia indeksejä ja osoittimia. Taulun lume on toteutettu Rolexin Chromalight-materiaalilla, mikä on selvästi aiempaa materiaalia kirkkaampi ja kestävämpi. Myös kellon ranneke on suunniteltu uudelleen.   Koneistona Submariner 126610LN:ssä on Rolexin inhouse-kehittämä 3235 kaliiperin kronometrikoneisto, joka on yhden tarkimpana pidetyn massavalmisteisen koneiston 3135:n manttelinperijä. 3235:ssä on edeltäjäänsä verrattuna 90% kaikista osista uudelleen suunniteltu modernia aikaa silmällä pitäen. Alkuperäiseen verrattuna koneiston magneettisuudensietoa on parannettu Parachrom-spiraalilla ja oikein huollettuna koneisto käy tarkasti useamman sukupolven ajan.    Rolex Submariner 126610LN -mallissa on useamman vuoden toimitusaika, joten käytetyn 126610LN-mallin arvo ja haluttavuus ovat kasvaneet huimasti tuotannon loputtua. Mikäli haluat ohittaa useamman vuoden odotuslistoilla roikkumisen, tässä olisi vuoden 2022 yksilö yhdestä maailman halutuimmista luksusluokan kelloista.

15990 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner 116610LN
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner 116610LN

Rolex Submariner 116610LN Rolex Submariner on yksi kellomaailman todellisista ikoneista. Rolex Submariner on yksi maailman tunnistettavimpia kelloja. Sillä on lukuisia jäljittelijöitä ja sellaista sukeltajankelloa ei olekaan, joka ei olisi jossain määrin velkaa Submarinerille. Alkuperäinen Rolex Submariner julkaistiin vuonna 1953 ja se oli ensimmäinen 100 metriin saakka luokitettu sukeltajankello. Sen design on pysynyt pitkälti samanlaisena ja vaikka kello on saanut tasaisesti uusia päivityksiä kellonvalmistuksen innovaatioiden myötä, se on edelleen selvästi tunnistettavissa Submarineriksi. Rolex Submariner 116610LN on Submarinerin vuonna 2010 julkaistu päivitys. Aiemmin täysin teräksinen Submariner on saanut päivityksessä korroosionkestävän keraamisen (Cerachrom) bezelin ja pieniä muutoksia kuoren designiin. Kuoren halkaisija on sama kuin vuoden 1953 kellossa, mutta kruununsuojus ja korvakkeet ovat aiempaa suuremmat. Alkuperäisen Submarinerin 100 metrin vesitiiveys on päivitetty moderneja vaatimuksia vastaavaksi ja 116610LN -versiossa on 300 metrin vesitiiveysluokitus. Kellon kuori on valmistettu 904L eli ‘Oystersteel’ teräksestä, mikä on selvästi perinteistä ruostumatonta 316L terästä korroosionkestävämpää ja kovempaa, minkä ansiosta teräksen kiillotettu pinta on vähemmän altis naarmuuntumiselle. Vuoden 2010 Submarinerin taulu on nk. ‘Maxi’-taulu, mikä tarkoittaa aiempaa suurempaa taulun kokoa, suurempia indeksejä ja osoittimia. Taulun lume on toteutettu Rolexin Chromalight-materiaalilla, mikä on selvästi aiempaa materiaalia kirkkaampi ja kestävämpi. Myös kellon ranneke on suunniteltu uudelleen. Koneistona Submariner 116610LN:ssä on Rolexin inhouse-kehittämä 3135 kaliiperin kronometrikoneisto, jota pidetään yhtenä tarkimmista massavalmisteisista koneistoista. Alkuperäiseen verrattuna koneiston magneettisuudensietoa on parannettu Parachrom-spiraalilla ja oikein huollettuna koneisto käy tarkasti useamman sukupolven ajan.  Rolex Submariner 116610LN:n tuotanto lopetettiin vuonna 2010 uuden Submariner-mallin tieltä. Uudessa mallissa on kuitenkin useamman vuoden toimitusaika, joten käytetyn 116610LN-mallin arvo ja haluttavuus ovat kasvaneet huimasti tuotannon loputtua. Mikäli haluat ohittaa useamman vuoden odotuslistoilla roikkumisen, tässä olisi vuoden 2019 yksilö yhdestä maailman halutuimmista luksusluokan kelloista.

14990 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner 124060
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner 124060

Rolex Submariner 124060 Rolex Submariner on yksi kellomaailman todellisista ikoneista. Rolex Submariner on yksi maailman tunnistettavimpia kelloja. Sillä on lukuisia jäljittelijöitä ja sellaista sukeltajankelloa ei olekaan, joka ei olisi jossain määrin velkaa Submarinerille. Alkuperäinen Rolex Submariner julkaistiin vuonna 1953 ja se oli ensimmäinen 100 metriin saakka luokitettu sukeltajankello. Sen design on pysynyt pitkälti samanlaisena ja vaikka kello on saanut tasaisesti uusia päivityksiä kellonvalmistuksen innovaatioiden myötä, se on edelleen selvästi tunnistettavissa Submarineriksi. Rolex Submariner 124060 on Submarinerin vuonna 2020 julkaistu päivitys. Aiemmin täysin teräksinen Submariner sai jo vuoden 2010 päivityksessä korroosionkestävän keraamisen (Cerachrom) bezelin ja pieniä muutoksia kuoren designiin. Kuoren halkaisija on kasvanut 41 milliin ja kruununsuojus ja korvakkeet ovat alkuperäistä suuremmat. Alkuperäisen Submarinerin 100 metrin vesitiiveys on päivitetty moderneja vaatimuksia vastaavaksi ja 124060 -versiossa on 300 metrin vesitiiveysluokitus. Kellon kuori on valmistettu 904L eli ‘Oystersteel’ teräksestä, mikä on selvästi perinteistä ruostumatonta 316L terästä korroosionkestävämpää ja kovempaa, minkä ansiosta teräksen kiillotettu pinta on vähemmän altis naarmuuntumiselle. Vuoden 2020 Submarinerin taulu on nk. ‘Maxi’-taulu, mikä tarkoittaa aiempaa suurempaa taulun kokoa, suurempia indeksejä ja osoittimia. Taulun lume on toteutettu Rolexin Chromalight-materiaalilla, mikä on selvästi aiempaa materiaalia kirkkaampi ja kestävämpi. Myös kellon ranneke on suunniteltu uudelleen. Alkuperäisen Submarinerin tavoin 124060 ei sisällä kalenteria eikä kalenterikyklooppia, joka fanien mielestä tuo kelloon puuttuvaa tasapainoa. Koneistona Submariner 124060:ssa on Rolexin inhouse-kehittämä 3230 kaliiperin kronometrikoneisto, jota pidetään yhtenä tarkimmista massavalmisteisista koneistoista. Alkuperäiseen verrattuna koneiston magneettisuudensietoa on parannettu Parachrom-spiraalilla ja oikein huollettuna koneisto käy tarkasti useamman sukupolven ajan.  Rolex Submariner 124060 tuotanto alkoi vuonna 2020. Tässä mallissa on kuitenkin useamman vuoden toimitusaika, joten käytetyn 124060-mallin arvo ja haluttavuus ovat kasvaneet huimasti jonojen kasvaessa. Mikäli haluat ohittaa useamman vuoden odotuslistoilla roikkumisen, tässä olisi vuoden 2022 yksilö yhdestä maailman halutuimmista luksusluokan kelloista.

14200 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Rolex GMT-Master
Kulta-Center Pre-Owned Rolex GMT-Master "Pepsi" 16710

Rolex GMT-Master II "Pepsi" 16710 Ensimmäinen Rolex GMT-Master on yksi tunnetuimmista ilmailukelloista. Se julkaistiin vuonna 1954 ja sille löytyi välittömästi vakavasti otettavaa ammattimaista käyttöä lentoyhtiö Pan-Amin lentohenkilökunnan käytössä. Jatkuvasti aikavyöhykkeitä ylittävälle lentäjille oli kullanarvoista pystyä näkemään kellosta nopealla vilkaisulla kotikentän aika. GMT-Master oli Rolexille huikean suosittu julkaisu, sillä sitä valmistettiin lähes muuttumattomana vuoteen 1989 saakka, jolloin GMT-Master II julkaistiin. Erona ensimmäiseen versioon oli Rolexin kaliiperin 3185 koneisto, jossa kaksoisaika voitiin asettaa pikasiirrolla itsenäisesti pysäyttämättä koneistoa. Kellon GMT-osoitin näyttää 24-tuntista aikaa ja bezelin puna-sininen väritys on paitsi tyylikäs, myös funktionaalinen. Sininen väri osoittaa yöaikaa ja punainen päiväaikaa. Värit kuitenkin toivat fanien keskuudessa kellolle lisänimen ‘Pepsi’ juomabrändin värien mukaan. Tämä kyseinen yksilö on arviolta vuodelta 1999 ja sen lume ei ole enää radioaktiivisesta tritiumista tehty, minkä käyttö lopetettiin vuonna 1998. Kellosta löytyy jousinastan reikä korvakkeissa, mikä katosi vähitellen GMT-Master II:sta 2000-luvun alkupuolella. Rolex GMT-Master 16710:aa oli tuotantovuosina saatavilla sekä Oyster- että Jubilee-rannekkeella historiallisena viittauksena alkuperäiseen GMT-Masteriin, joka julkaistiin Jubilee-rannekkeella. Tässä yksilössä on Oyster-ranneke. GMT-Master II referenssinumerolla 16710 oli tuotannossa vuoteen 2007 asti, minkä jälkeen sen korvasi keraamisella Cerachrom-bezelillä varustettu GMT-Master II:t jossa tarjolla oli useita eri värejä. GMT-Master 16710 on erittäin suosittu keräilijöiden keskuudessa. Monien mielestä alkuperäinen alumiininen ‘Pepsi’ bezel on tyylikkäämpi kuin keraaminen, jonka värit eivät ole yhtä kirkkaat kuin alumiinisessa. GMT-Master II:n on todella haluttu kello ja sen hinta on noussut tasaisesti sen jälkeen kun 16710:n valmistus lopetettiin ja keraami korvasi alumiinin. Odotuslistat keraamibezelillä varustetusta GMT-Masterista ovat vuosien mittaiset ja käytettyjen 16710:n kysyntä on huippuluokkaa. Jos uuden GMT-Masterin jonotus ei kiinnosta, tässä olisi harvinainen ja haluttu Pepsi. Huollettu helmikuussa 2021.

13990 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner Date 126610LN
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Submariner Date 126610LN

Upea Rolex Submariner Date 126610LN käyttämätön fullset, joka päivätty 6/23. Kellossa on vielä osin muovit päällä.  Ikonin Rolex malli päivitetyssä 41mm koossa kaliiperi 3230 koneistolla, jossa 70 tunnin käyntivara. Submarinerin pyöritettävä bezel on kellon keskeinen toiminto. Sen 60 minuutin asteikot antavat sukeltajalle mahdollisuuden tarkkailla sukellusaikaa ja dekompressiopysähdyksiä tarkasti ja turvallisesti. Rolexin kovasta, korroosionkestävästä keramiikasta valmistama Cerachrom-kehys on käytännössä naarmuuntumaton. Nollamerkin luminoiva kapseli varmistaa luettavuuden, olipa ympäristö kuinka pimeä tahansa. Kehyksen uurrettu reuna on huolellisesti suunniteltu tarjoamaan erinomaisen pidon veden alla, jopa käsineitä käytettäessä. Kellotaulun luminesoiva Chromalight-näyttö on innovaatio, joka parantaa näkyvyyttä pimeässä ympäristössä. Yksinkertaisen muotoiset tuntimerkit – kolmiot, ympyrät, suorakulmiot – ja leveät tunti- ja minuuttiosoittimet mahdollistavat välittömän ja luotettavan lukemisen ilman sekaannusvaaraa.  Rolex käyttää Oystersteeliä teräskelloissaan. Brändin erityisesti kehittämä Oystersteel kuuluu 904L-teräsperheeseen, seoksia käytetään yleisimmin korkean teknologian alalla sekä ilmailu- ja kemianteollisuudessa, joissa maksimaalinen korroosionkestävyys on välttämätöntä.Oystersteel on erittäin kestävä, tarjoaa poikkeuksellisen viimeistelyn kiillotettuna ja säilyttää kauneutensa ankarimmissakin olosuhteissa. Oyster-ranneke on täydellinen muodon ja toiminnan, estetiikan ja tekniikan yhdistelmä, joka on suunniteltu sekä kestäväksi että mukavaksi. Se on varustettu Oysterlock-lukolla, joka estää vahingossa avaamisen, ja nerokkaalla Glidelock-lukolla, joka mahdollistaa rannekkeen hienosäädöt ilman työkaluja - ja mahdollistaa sen käytön mukavasti sukelluspuvun päällä.

12990 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Yacht-Master 16623
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Yacht-Master 16623

Rolex Yacht-Master on Submarinerin vedenpinnan yläpuolelle suunniteltu luksuskello. Yacht Master on monella tavalla sukua sukeltajankellojen maailmaan suunnitellulle Rolex Submarinerille. Koneisto on samasta sarjasta ja kuoren design ovat lähes identtinen materiaaleja ja muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta. Siinä missä Submariner on käyttötarkoituksensa mukaisesti työkalukellomaisen utilitaarinen, Yacht-Master on ylellinen ja sopii parhaiten jahdin kannella käyskentelyyn. Ero sukeltajankelloihin on tehty selväksi, sillä Yacht-Masterissa on ainoastaan 100 metrin vesitiiveysluokitus, eikä se tavoittele syvyyksiä samalla tavalla kuin sukeltajankellot. Kellossa on koneistona Rolexin luotettava 3135 kaliiperin automaattikoneisto, joka on ollut yksi Rolexin työjuhdista. Kyseinen koneisto on Rolexin eniten käytetty koneisto luotettavuutensa ansiosta ja se löytyy myös monesta tuon ajan Submarinerista.    Rolex Yacht-Master oli julkaisuvuonnaan 1992 ensimmäinen uusi kellomallisto lähes kolmeenkymmeneen vuoteen. Ensimmäinen Yacht-Master 16628 julkaistiin täyskultaisena ja sen lähestulkoon ainut näkyvä ero Submarineriin oli bezelin minuuttiosoitusten toteutus reliefinä. Sittemmin Yacht-Masteria on päivitetty tasaisesti ja useimmiten ulkoiset muutokset designissa heijastavat Submarineriin tehtyjä muutoksia. Uniikkia Yacht-Masterille on kuitenkin materiaalivalinnat. Kun ero Submarineriin ei ollut riittävä, kultaisesta kellosta julkaistiin malli jossa indeksit olivat rubiineja ja taulu helmiäistä. Vuonna 1991 Rolex julkaisi kellosta Rolexin toistaiseksi  ainoan ‘Rolesium’ eli platina-teräsyhdistelmällä toteutetun kellon 16622. Tämä Yacht-Masterin 16623 -versio on materiaaleiltaan Rolesor eli teräs-kulta ja se julkaistiin vuonna 2005. Jokainen näistä eri variaatioista on saanut vuosien varrella lukuisia taulupäivityksiä. 16623 on osoittautunut yhdeksi halutuimmista Yacht-Mastereista. Harmaatauluisena tämä Yacht-Master on harvinaisempi kuin sampanjan värisellä taululla.  Tämä kelloyksilö on vuodelta 2014.

12760 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Heuer Autavia Andretti 3rd iteration
Kulta-Center Pre-Owned Heuer Autavia Andretti 3rd iteration

Heuer Autavia Andretti 3rd iteration Heuer-kellot on yhdistetty autourheiluun aina 1900-luvun alusta asti. Vuonna 1916 Heuer julkaisi käyntitaajuudeltaan niin korkeakäyntisen kellon, että sillä pystyi mittaamaan sadasosasekunteja. Tämän ansiosta Heuer oli 1920 Antwerpenin olympialaisten virallinen ajanottaja Heuer Micrograph-kellollaan jonka käyntitaajuus oli 360,000 V/h.  Tuohon aikaan poikkeuksellinen mittatarkkuus löysi tiensä nopeasti tarkkaa ajanmittausta vaativaan autourheiluun. Vuonna 1933 Heuer julkaisi ensimmäisen autourheilua varten suunnitellun ajanottokronografin Autavian joka oli kojelautaan kiinnitettävä instrumentti. Nimi kertoo samaa tarinaa, sillä nimi Autavia tulee sanoista AUTo & AVIAtion ja se oli lähtölaukaus Heuerin pitkän matkan kisassa autourheilukellojen saralla. Vuonna 1962, kun firmaa johti Jack Heuer, kilpa-autoilija itsekin, päätti lanseerata Autavian uudelleen. Tällä kertaa rannekronografin muodossa. Autaviasta tuli huippusuosittu etenkin brändin lähettiläinä toimineiden F1-kuljettajien johdosta. Autavia-mallit tunnetaankin nykyisin niitä kantaneiden kuskien perusteella.  Kuuluisin näistä kelloista - ja myös kuskeista lienee 60- ja 70-luvuilla ajanut Mario Andretti, joka on yksi harvoja sekä F1 maailmanmestaruuden että Indianapolis 500 -kilpailun voittaja. Tämä Heuer Autavia ‘Andretti’ on kellomalli jota Mario Andretti kantoi pitkään voitettuaan sen Indianapolis 500 -kilpailun nopeimmalla aika-ajolla vuonna 1966. Tämä kello on Heuer Autavia Andretti -kellon kolmas painos referenssinumerolla 3646 joka on valmistettu arviolta 1968. Kellossa on koneistona legendaarinen Valjoux 92 ‘Heuer Leonidas S.A.’ signeerauksella. Tätä kolmatta iteraatiota valmistettiin tunti-, minuutti- ja takometribezelillä. Tässä kellossa bezelissä on harvemmin nähty minuuttiasteikko. Heuer Autavia Andretti kaikissa versioissaan on vintage-kellojen yksi todellisia graalin maljoja. Tämän kellon ostaja pääsee osaksi autourheilukellojen historiaa.

11990 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Oyster Perpetual Datejust II  116334
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Oyster Perpetual Datejust II 116334

Pre-Owned Rolex Oyster Perpetual Datejust II 116334 Rolex Datejust on yksi kellomaailman ikoneista ja Rolexin historian kivijalkoja. Datejust oli ensimmäinen kalenterilla varustettu rannekello ja sen suosio on säilynyt julkaisuvuodestaan 1945 lähtien korkealla. Vaikka se ei ole Rolexin ikonisimpia malleja, on sillä uskollinen kannattajakunta Rolex-harrastajien keskuudessa. Rolex Datejustista on vuosien aikana julkaistu useita eri painoksia, mutta olemukseltaan kello on pysynyt samana. Päällisin puolin yksinkertainen, mutta elegantti pukukello, jossa on päivyri suurentavan kykloopin alla.  Kuitenkin se on ainoastaan puolet totuudesta, sillä Datejustissa on runsaasti yksityiskohtia ja ominaisuuksia, joiden ansiosta kokonaisuus on osiensa summaa suurempi.  Kellon aaltoileva bezel on yksi Rolexin tunnistettavimpia piirteitä, Datejust II:ssa se on 18 karaatin valkokultaa.  Antrasiitin harmaata taulua koristavat timantti-indeksit ja kellon Rolex 3136 koneisto on luonnollisesti Rolexin käyttämällä Superlative Chronometer -sertifioinnilla varustettu. Ranneke on 904L-molybdeeniterästä, joka Rolexin käyttämänä saa lisänimen Oystersteel. Se on korroosionkestävyydeltään huomattavasti perinteistä 316L kelloterästä parempaa. Kerrotaan että Rolex on saanut inspiraatiota ostereilta, jotka pysyvät suljettuina pahamaineisen tiukasti. Tästä syystä Rolex käyttää kelloissaan nimitystä “Oyster Perpetual” sen takuuna että kello on suunniteltu kestämään ikuisesti. Rolex Oyster Perpetual Datejust II on juuri sellainen, suunniteltu ikuiseksi, siirtymään sukupolvelta toiselle. 

11500 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Explorer II 226570
Kulta-Center Pre-Owned Rolex Explorer II 226570

Rolex Explorer II 226570 Rolex Explorer on yksi Rolexin alunperin kapealle asiakaskunnalle suunnitelluista kelloista, joista on sittemmin tullut suosittuja laajemmaltikin. Alkuperäinen vuoden 1953 Explorer oli suunniteltu vuorikiipeilijöille Mount Everestin valloituksesta alkaneen vuorikiipeilyhuuman yhteydessä. Kyseessä oli sporttikello, jossa kestävyys ja luotettavuus oli keskeisessä asemassa.   Exploreria seurasi vuonna 1971 myös hieman kapeammalle asiakaskunnalle suunnattu Rolex Explorer II, jolla tavoiteltiin luolaseikkailijoita. Kellossa oli 24 tunnin osoitin, jotta luolien pimeydessä seikkaileva näkee nopeasti onko päivä vai yö. Kello ei oikein syntyessään löytänyt kohderyhmäänsä ja Explorer II jäi pitkäksi aikaa outolinnuksi Rolexin mallistoon.   Modernin linjakas sporttikello otti aikansa matkalla asiakkaiden sydämiin. Explorer II löysi suosion Rolexin ystävien keskuudessa yleisesti 80-luvulla, kun 24 tunnin osoitin irrotettiin tuntiosoittimesta ja sitä pystyi säätämään samalla tavalla kuin GMT-Master II:ssa. Siinä määrin suureen suosioon Explorer II nousi, että sitä on jatkuvasti päivitetty. Vuonna 2021 se Explorer II:n 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi eteni jo viidenteen painokseensa.   Rolex Explorer II 226570 on edelleen haluttu, linjakas sporttikello kaksoisaikatoiminnolla ja kiinteällä bezelillä. Kello vetoaa niihin, joita GMT-Master II:n ja Submarinerin merellinen design ja pyörivä bezel ei innosta. Ulkonäöllisesti Explorer on levollisempi ja soveltuu paremmin formaaleihin tilanteisiin, ollen kuitenkin edelleen urheilullinen ja moderni. Ulkonäöllisesti Explorer II:n uusin painos on designiltaan hieman kuin Rolexin sukeltajankellojen ja Datejustin puolesta välistä, sileä bezel ja safiirilasin kyklooppi kello kolmeen sijoitetun kalenterin päällä viittaavat Datejustiin ja taulun koko ja indeksit taas Rolexin merellisempiin kelloihin. Kellon kuori on halkaisijaltaan 42 milliä.    Explorer II 226570:ssa on koneistona vuonna 2018 esitelty Rolexin 3285 kaliiperin koneisto, jota on käytössä myös GMT-Master II:ssa. Koneisto tarjoaa 70 tunnin käyntivaran 28800 A/h käyntitaajuudella ja on Rolexin kellojen tapaan Superior Chronometer-sertifioitu. Kellon 100 metrin vesitiiveys erottaa sen myöskin sukeltajankelloista, mutta riittää hyvin suurimpaan osaan urheiluharrastuksista.   Tämä Explorer II -yksilö on elokuussa 2022 ostettu full set.  

11250 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää

Tietoja ""

Löysimme 366314 tarjousta haulle "". OnlineHinnat.fi löysi tarjouksia 24 kategoriassa, joiden hinnat sivulla 1 9200 € - 37000 €.

Kaikkiaan OnlineHinnat.fi löysi 30 verkkokauppaa, joissa oli tuotteita mm. Boozt.com, Nike.com, Goldner-fashion.com, Jdsports.fi.

Useimmat tarjoukset (117706) löytyivät hintaluokasta 50 € - 100 €.