Näytetään hakutulokset haulle "

Koti ja puutarha

"
Baume & Mercier Riviera Automatic 42 mm MOA10621
Baume & Mercier Riviera Automatic 42 mm MOA10621

Sveitsiläisen Baume & Mercierin Riviera-mallisto julkaistiin alun perin vuonna 1973, kyseessä oli valmistajan ensiaskel tuolloin uusien kvartsikoneistojen maailmaan. Riviera on kellomallistona siitä perinteikäs, että malliston kelloissa otettiin Audemars Piguet’n Royal Oakin jälkeen toisena maailmassa käyttöön nykyään ikoninen kulmikas runkodesign. Baume & Mercier iski trendiin kiinni varhain, sillä esimerkiksi Patek Philippen maailmankuulu Nautilus julkaistiin vasta kolme vuotta Rivieraa myöhemmin. Vaikka Riviera ei nykypäivänä ylläkään tunnettavuudessa näiden luksuskellojen ruhtinaiden tasolle, pieni historiakatsaus todistaa, että prestiisi ja historia sillä on kuitenkin kohdillaan. Vuonna 2021 Baume & Mercier päätti herättää Riviera-malliston uudelleen henkiin muutamalla eri tyylillä ja koneistotyypillä.    Tässä Riviera Automatic -kellossa kestävyys yhdistyy eleganssiin. Mustanpuhuvan taulun aaltokuviointi tuo tauluun huomattavasti syvyyttä sekä tekstuuria verrattuna tasaiseen tauluun. Kellon sisällä tikittää Sellitan luotettava ja laajalti käytetty kaliiperin SW200-automaattikoneisto, joka on varustettu 38 tunnin käyntivaralla. Läpinäkyvän takakannen ansiosta voit ihastella koneiston käyntiä omin silmin. Kellon käytännöllisyyttä lisääkseen Baume & Mercier on suunnitellut Riviera-malleihinsa vaivattoman rannekkeenvaihtomekanismin, joka mahdollistaa rannekkeen vaihtamisen kotioloissakin ilman työkaluja.   42 millimetrin leveydellään ja vain 10,6 millimetrin paksuudellaan kello tuntuu ranteessa miellyttävän sopusuhtaiselta. Sen runko ja ranneke on kummatkin laadukasta ruostumatonta terästä. Lialta ja kolhuilta kelloa suojaa luja safiirilasi ja se on vesitiivis 100 metriin asti. Kyseessä on klassisen tyylikäs mutta samalla moderni sekä monipuolinen ajannäyttäjä, joka on kotonaan yhtä lailla toimistossa kauluspaidan kanssa kuin rannalla t-paidassa.

2950 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Baume & Mercier Riviera Automatic 42 mm MOA10622
Baume & Mercier Riviera Automatic 42 mm MOA10622

Sveitsiläisen Baume & Mercierin Riviera-mallisto julkaistiin alun perin vuonna 1973, kyseessä oli valmistajan ensiaskel tuolloin uusien kvartsikoneistojen maailmaan. Riviera on kellomallistona siitä perinteikäs, että malliston kelloissa otettiin Audemars Piguet’n Royal Oakin jälkeen toisena maailmassa käyttöön nykyään ikoninen kulmikas runkodesign. Baume & Mercier iski trendiin kiinni varhain, sillä esimerkiksi Patek Philippen maailmankuulu Nautilus julkaistiin vasta kolme vuotta Rivieraa myöhemmin. Vaikka Riviera ei nykypäivänä ylläkään tunnettavuudessa näiden luksuskellojen ruhtinaiden tasolle, pieni historiakatsaus todistaa, että prestiisi ja historia sillä on kuitenkin kohdillaan. Vuonna 2021 Baume & Mercier päätti herättää Riviera-malliston uudelleen henkiin muutamalla eri tyylillä ja koneistotyypillä.   Tässä Riviera Automatic -kellossa korkealuokkainen viimeistely yhdistyy kiistattomaan tyylikkyyteen. Hopeanvärisen taulun aaltokuviointi tuo tauluun huomattavasti syvyyttä sekä tekstuuria verrattuna tasaiseen tauluun. Kellon käynnistä vastaa Sellitan laadukas ja suosittu kaliiperin SW200 automaattimylly 38 tunnin käyntivaralla. Läpinäkyvän takakannen ansiosta voit ihastella koneiston osien millintarkkaa yhteispeliä omin silmin. Kellon käytännöllisyyttä parantaakseen Baume & Mercier on suunnitellut Riviera-malleihinsa helppokäyttöisen rannekkeenvaihtomekanismin, joka mahdollistaa rannekkeen vaihtamisen kotioloissakin ilman työkaluja.   42 millimetrin leveydellään ja vain 10,6 millimetrin paksuudellaan kello tuntuu ranteessa miellyttävän sopusuhtaiselta. Sen runko ja ranneke on kummatkin valmistettu laadukaasta ruostumattomasta teräksestä. Lialta ja muilta ulkoisilta uhilta kelloa suojaa luja safiirilasi ja se on vesitiivis 100 metriin asti. Kyseessä on klassisen elegantti mutta samalla moderni sekä sporttinen ajannäyttäjä, joka on kotonaan yhtä lailla toimistossa kauluspaidan kanssa kuin rannalla t-paidassa.

2950 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Kulta-Center Pre-Owned Omega Railmaster 220.12.40.20.01.001 Co-Axial  Master Chronometer
Kulta-Center Pre-Owned Omega Railmaster 220.12.40.20.01.001 Co-Axial Master Chronometer

Omega Railmaster 220.12.40.20.01.001 fullset vuodelta 2018 Alkuperäinen Omega Railmaster vuodelta 1957 oli yksinkertainen, käytännöllinen, mutta tyylikäs kello, joka on suunniteltu rautatiehenkilöstölle tai kaikille, jotka työskentelevät lähellä sähkökenttiä. Nykyään tämä innovaatiohenki on siirretty päivitettyyn malliin, joka parantaa Railmasterin ominaisuuksia jälleen. 40 mm:n kuori on valmistettu ruostumattomasta teräksestä, ja takana on aaltoreunainen muotoilu. Pystysuorasti harjatussa mustassa kellotaulussa on ruostumattomasta teräksestä valmistetut osoittimet ja upotetut indeksit, jotka on maalattu "vintage" Super-LumiNovalla. Kellossa on kaksisävyinen harmaa tekstiiliranneke. Koneistona Omega Co-Axial Master Chronometer Caliber 8806, jossa 55 tunin käyntivara. Sveitsin liittovaltion metrologian instituutin (METAS) sertifioima ja 15 000 gaussin magnetismin sertifioima.  Master chronometerin omistaminen tarkoittaa, että olet varma, että kellosi ei ole sertifioitu kerran – vaan kahdesti! 8 tiukkaa METAS-testiä, jotka kellon on kohdattava saadakseen Master chronometer -tittelin, voidaan aloittaa vain COSC:n (Official Swiss Chronometer Testing Institute) jo sertifioimilla koneistoilla. Ja se on täysin läpinäkyvä testausprosessi. Jos haluat tietää, kuinka oma kellosi suoriutui 8 METAS-testin aikana, voit tarkastella tarkat tulokset syöttämällä sertifikaattinumerosi verkossa.” Koneisto on varustettu co-Axial käyntirattaalla ja näyttää tunnit, minuutit ja sekunnit. Se on varustettu kaksisuuntaisella roottorilla. Railmasterin, jossa koneisto alun perin julkaistiin, tarkoitus oli kestää korkeita magneettikenttiä. Siksi kaliiperi 8806 kestää magneettikenttiä, jotka saavuttavat 15 000 gaussin. Kaliiperi sykkii 25,200 v/h ja siinä on 35 jalokiviä. Siinä on titaanista valmistettu liipotin, piistä valmistettu liipottimen jousi, Nivachoc-iskunvaimentimista ja liipottimen ruuvit kellon tarkkuuden hienosäätöä varten ja se on rodiumpinnoitettu sekä viimeistely Geneven aallot kuvioinnilla. 

2870 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Baume & Mercier Riviera Automatic 42 mm MOA10619
Baume & Mercier Riviera Automatic 42 mm MOA10619

Sveitsiläisen Baume & Mercierin Riviera-mallisto julkaistiin alun perin vuonna 1973, kyseessä oli valmistajan ensiaskel tuolloin uusien kvartsikoneistojen maailmaan. Riviera on kellomallistona siitä perinteikäs, että malliston kelloissa otettiin Audemars Piguet’n Royal Oakin jälkeen toisena maailmassa käyttöön nykyään ikoninen kulmikas runkodesign. Baume & Mercier iski trendiin kiinni varhain, sillä esimerkiksi Patek Philippen maailmankuulu Nautilus julkaistiin vasta kolme vuotta Rivieraa myöhemmin. Vaikka Riviera ei nykypäivänä ylläkään tunnettavuudessa näiden luksuskellojen ruhtinaiden tasolle, pieni historiakatsaus todistaa, että prestiisi ja historia sillä on kuitenkin kohdillaan. Vuonna 2021 Baume & Mercier päätti herättää Riviera-malliston uudelleen henkiin muutamalla eri tyylillä ja koneistotyypillä.   Tässä Riviera Automatic -kellossa kestävät materiaalit yhdistyvät räväkkään urheilullisuuteen. Tummansinisen taulun aaltokuviointi tuo tauluun huomattavasti syvyyttä sekä yksityiskohtaisuutta verrattuna tasaiseen tauluun. Kellon sisällä tikittää Sellitan laadukas ja luotettava kaliiperin SW200 automaattimylly 38 tunnin käyntivaralla. Läpinäkyvän takakannen ansiosta voit ihastella koneiston rattaiden monimutkaista yhteistyötä omin silmin. Kellon käytännöllisyyttä nostaakseen Baume & Mercier on suunnitellut Riviera-malleihinsa vaivattoman rannekkeenvaihtomekanismin, joka mahdollistaa rannekkeen vaihtamisen kotioloissakin ilman työkaluja.   Sopusuhtaisella 42 millimetrin leveydellään ja vain 10,6 millimetrin paksuudellaan kello istuu ranteeseen miellyttävän mutkattomasti. Sen runko on lujaa ruostumatonta terästä kun taas ranneke on laadukasta kumia. Lialta ja kolhuilta tätä Riviera Automaticia suojaa luja safiirilasi ja se on vesitiivis 100 metriin asti. Kyseessä on virtaviivaisen urheilullinen mutta samalla hienostuneen tyylikäs ajannäyttäjä, joka on kotonaan yhtä lailla toimistossa kauluspaidan kanssa kuin rannalla t-paidassa.

2750 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää
Baume & Mercier Riviera 36mm MOA10614
Baume & Mercier Riviera 36mm MOA10614

Sveitsiläisen Baume & Mercierin Riviera-mallisto julkaistiin alun perin vuonna 1973, kyseessä oli valmistajan ensiaskel tuolloin uusien kvartsikoneistojen maailmaan. Riviera on kellomallistona siitä perinteikäs, että malliston kelloissa otettiin Audemars Piguet’n Royal Oakin jälkeen toisena maailmassa käyttöön nykyään ikoninen kulmikas runkodesign. Baume & Mercier iski trendiin kiinni varhain, sillä esimerkiksi Patek Philippen maailmankuulu Nautilus julkaistiin vasta kolme vuotta Rivieraa myöhemmin. Vaikka Riviera ei nykypäivänä ylläkään tunnettavuudessa näiden luksuskellojen ruhtinaiden tasolle, pieni historiakatsaus todistaa, että prestiisi ja historia sillä on kuitenkin kohdillaan. Vuonna 2021 Baume & Mercier päätti herättää Riviera-malliston uudelleen henkiin muutamalla eri tyylillä ja koneistotyypillä.   Tässä naisten Riviera-rannekellossa kiistämätön tyylikkyys yhdistyy kestäviin materiaaleihin. Hopeanvärisen taulun aaltokuviointi tuo tauluun huomattavasti syvyyttä sekä yksityiskohtaisuutta verrattuna tasaiseen tauluun. Kellon tasaisesta käynnistä vastaa sveitsiläisen koneistovalmistaja Rondan valmistama luotettava sekä toimintavarma 714Li-kvartsikoneisto.    Sopusuhtaisella 36 millimetrin leveydellään ja vain 9,5 millimetrin paksuudellaan kello sopii täydellisesti sirompaankin ranteeseen. Sen runko sekä ranneke on molemmat valmistettu kestävästä ruostumattomasta teräksestä. Lialta sekä muilta ulkoisilta uhilta tätä kelloa suojaa kestävä safiirilasi ja se on vesitiivis 50 metriin asti. Kyseessä on hienostuneen elegantti mutta samalla erittäin monipuolinen ajannäyttäjä, joka sopii saumattomasti niin formaalimman kuin rennommankin asun pariksi.

2550 Sis. Toimitus

kulta-center.com/fi Lue lisää