Tykkäätkö nauttia metsän rauhasta ihan omissa oloissasi?Pinguin Solo on keittosetti yksinäiselle sudelle!Solo on nimensä mukaan yhdelle hengelle suunniteltu kevyt setti, jolla voi keitellä ihan mitä ite haluaa.Settiin kuuluu 0,75 litran tilavuuksinen kattila, joka riittää ihan mainiosti ainakin yhden hengen tarpeisiin. Kattilaan kuuluu luonnollisesti kansi, jota voi käyttää ihan alkuperäisessä käyttötarkoituksessa tai vaikka paistinpannuna. Toisaalta, jos et halua kantaa mukana ruokailuvälineitä erikseen, toimii kansi mainiosti myös ruokailuastiana. Molemmissa osissa on kääntyvät kahvat, jotka on pinnoitettu lämmönkestävällä silikonilla, niin ei näpit pala niin helposti. Auttaa kahvat myös kattilan käytössä huomattavasti.Jotta hygienia ei unohtuisi, tulee mukana myös puhdistussieni joka pakkautuu näppärästi kattilan sisään kuljetuksen ajaksi. Materiaali itsessään on helposti puhdistettavaa ja kestävää anodisoitua alumiinia. Kattila on suunniteltu myös siten, että sen sisään pystyy sujauttamaan lisäksi kaasupatruunan, ettei se jää lojumaan yksinään rinkan pohjalle.Painoa ei oo kuin 218g ja mitat pakattuna on 127 x 150mm. Aika pieni ja näppärä siis.Tärkeimmät vielä:yhden hengen keittosettimukana 0,75 litran kattila, kansi sekä puhdistussienikattilaan mahtuu myös 230 g kaasupatruunamitat pakattuna 127 x 150 mmpaino 218 gMiksi valitsisit juuri tämän tuotteen?Solo on kevyt ja monikäyttöinen keittosetti silloin, kun haluat lähteä metsään ihan yksin ja nauttia rauhasta. Et tarvitse erikseen lautasta, sillä kansi muuntautuu keittelyn jälkeen mainiosti myös ruokailuastiaksi. Taitettavat kahvat sekä kattilassa, että kannessa helpottavat ruoanlaittoa huomattavasti.Kolme syytä valita Solo:Pienikokoinen ja näppärä!Monikäyttöinen, sillä kattilan kantta voi käyttää myös paistinpannuna tai ruokailuastiana!Puhdistussieni kulkee kivasti mukana niin hygienia ei unohdu reissussakaan. [icon-new-always][smallDescription] Solo on yhden hengen keittosetti yksinäiselle sudelle! Pienikokoinen ja kevyt paketti sisältää kattilan, kannen ja puhdistussienen. Kantta voi käyttää myös paistinpannuna tai ruokailuastiana! [/smallDescription] [custom_html]Solo on yhden hengen keittosetti yksinäiselle sudelle! Pienikokoinen ja kevyt paketti sisältää kattilan, kannen ja puhdistussienen. Kantta voi käyttää myös paistinpannuna tai ruokailuastiana![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
35€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääFiskars X7 Retkikirves XS Pienen kokonsa ansiosta myös X7 sopii täydellisesti retkeilyyn!X7 retkikirves on muotoiltu erityisesti kevyisiin puutöihin, kuten pilkkeiden tekemiseen ja pienten puiden pilkkomiseen. Pienen kokonsa ansiosta myös X7 sopii täydellisesti retkeilyyn. Erittäin kevyt ja kestävä FiberComp™ -varsi säästää voimaa ja tekee kirveestä erittäin kestävän. Kahvan koukkumainen pää estää kirvestä luiskahtamasta kädestä.Fiskars X7 Retkikirves XS Ominaisuudet:Pituus 254 mmKorkeus: 33 mmLeveys 130 mmPaino 640 gMateriaali varsi: FiberComp™-komposiittiUusi tärähdystä vaimentava, miellyttävä, lipsumaton 3D-kuvioitu kahvaRerässä PTFE-pinnoiteLaajennettu 25 vuoden takuu web-rekisteröinnillä.Kolme syytä hankkia Fiskars X7 Retkikirves XS:Laadukas ja kestävä!Edullinen!Helppo kantaa mukana![icon-new-always][smallDescription] Tuttu ja turvallinen sekä laadukas& kestävä - Fiskars X7 Retkikirves XS! [/smallDescription] [custom_html]Tuttu ja turvallinen sekä laadukas& kestävä - Fiskars X7 Retkikirves XS![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
49.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääGerber Suspension-NXT Multi-Tool MonitoimityökaluArjen sankari! Tässä monitoimityökalussa on 15 erilaista ominaisuutta, joilla ratkot arjen ja vapaa-ajan pulmat. Tuote on varustettu vyöklipisillä, joka tekee sen kuljettamisesta helppoa. Kapea muotoilu ja nopea avausmekanismi mahdollistaa työkalujen esiin saamisen silmän räpäyksessä!Ominaisuudet:SaksetJousitetut nokkapihditNormaalit pihditSivuleikkurit3D muotoiltu ristipääNaskaliViilaMittaIso tasapäinen ruuvariKeskikokoinen tasapäinen ruuvariPieni tasapäinen ruuvariPurkin avaajaPullon avaajaJohdonkuorijaOsittain sahalaitainen teräPainoa työkalulla on noin 189 grammaa. [icon-new-always][smallDescription] Klassinen monitoimityökalu [/smallDescription] [custom_html]Klassinen monitoimityökalu [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
49.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääSavotta Griffin Sling HW asehihnaGriffin Sling -asehihnat ovat yksinkertaisia, tehokkaita ja luotettavia kaksipistehihnoja, alun perin suunniteltu Savotan viranomaisasiakkaalle!Tehokas ja luotettava kaksipistehihna. Erityisen paksu ja leveä pehmuste on suunniteltu painavien tarkkuuskiväärien ja kevyiden konekiväärien kantamiseen. Savotan otelenksulla varustettu alumiininen pikasäätösolki antaa Griffin Slingille vaivattoman, tehokkaan ja luotettavan pikasäädön ympäröivistä olosuhteista ja käsineiden kömpelyydestä riippumatta.Griffin Slingin sydän on sen erityinen pikasäätö-liukusolki. Nopea ja vaivaton säätö mahdollistaa helpon aseenkäsittelyn ja siirtymät ampuma-asentojen välillä kaikissa olosuhteissa. Jos vihaat nauhasta tehtyä otelenkkiä, tai et vaan tarvitse sitä, voit leikata sen irti. Soljen kunnon kunnollisesti karhennetut sivut ja otelenkin kiinnitysuloke tarjoavat itsessään mainion tukevaa pitoa.Suunniteltu alun perin viranomaisasiakkaalle!Griffin Sling -hihnat saivat alkunsa Savotan eräälle viranomaisasiakkaalle heidän vaatimustensa mukaan suunnitelluista asehihnoista. Asiakas tarvitsi kunnollisia pehmustettuja kaksipistehihnoja monenlaisille aseille, ml. tarkkuuskiväärit ja kevyet konekiväärit. Pikasäädön eteenpäin vetämisen tulisi pidentää hihnaa, hihna tulisi pystyä kiinnittää vaikka minkälaisiin kiinnikkeisiin ja sen tulisi toimia tehokkaasti ja luotettavasti ”epäoptimaalisissa” olosuhteissa.Ensimmäisenä syntyi raskas malli (HW). Tästä sitten kehitettiin kevyemmin pehmustettu malli (MW), ja kevyt remmiversio (LW) konepistooleille sun muille. Lopulta syntyi vielä näiden kahden eräänlainen risteytys, irtopehmusteella varustettu modulaarinen/modifioitu malli (MOD). Ja koska näistä tuli ihan kivoja, päätti Savotta tarjota ne koko kansalle! Joten tässä olkaa hyvä: Griffin Slingit – suhteellisen high-speed low-bullshit asehihnoja, nimetty myyttisen puoliksi kissa, puoliksi lintu -olennon mukaan, jostain kumman syystä.Asennusohjeet!Tämä on kaikessa suoraviivaisuudessaan yksinkertainen kaksipistehihna. Sinun ei tarvitse pelata monen eri remmipään ja soljen kanssa, vain kahden. 25 mm leveä nauha sopii useimpiin hihnalenkkeihin ja erilaisiin pikalukkoihin.1. Avaa takapään nauhalenkki pujottelemalla nauhan pää teräksisen tri-glide soljen lävitse. Kierrä nauha hihnalenkin tai kiinnikkeen lävitse ja takaisin tri-glide soljen lävitse. Tee lopuksi U-käännös soljen läpi lukitaksesi nauha paikoilleen.2. Avaa etupään pikasäätösilmukka ja irroita teräksinen tri-glide solki nauhasta. Pujota nauhapää etumaisen hihnakiinnikkeesi lävitse, kiinnitä tri-glide solki takaisin nauhaan ja kierrä nauhan pää pikasäätösoljen lävitse ja takaisin tri-glide soljen lävitse.3. Kokeile eri säätöpituuksia eteen ja taakse. Kun olet löytänyt sopivat säädöt...
49.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääDovrefjell Wool Mesh kerrastopaitaDovrefjellin käyttämä merinovilla on mulesing-vapaata ja eettisesti tuotettua!Dovrefjell Wool Mesh merinovilla-alusasut on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Merinovilla siirtää kosteuden pois ihon pinnalta ja tämän takia olosi on mukava ja kuiva kaikkina vuodenaikoin. Vaikka alusasu olisi hiestä märkä, se pitää sinut silti lämpimänä!Merinovilla-alusasu on mahtava tuote jokapäiväisessä käytössä, olitpa sitten ulkoilemassa, urheilemassa tai ulkoaskareissa. Vaikka olosuhteet olisivat mitkä, merinovilla pitää käyttäjän olon mukavana.Dovrefjell Wool Mesh alusasut ovat unisex-malleja, joten se sopii niin naisille kuin miehillekin. Pohjoismaiset mitat takaavat hyvän sopivuuden suomalaiselle vartalotyypille.Merinovillan materiaalivahvuus on 185g, joten alusasuja on mukava käyttää myös siviilivaatteiden alla. Materiaali on joustavaa strechiä ja ihotuntuma on sileä ja pehmeä. Paita sopii aluspaidaksi tai vaikka jopa päällyspaidaksi, se on sen verran tyylikkään näköinen!Dovrefjellin merinovillapaidassa yksityiskohdat ovat kohdallaan ja käyttömukavuutta on mietitty koviinkin olosuhteisiin sopivaksi. Napakka, pyöristetty kaulus, pitkä helma ja raglan-hihamalli ilman häiritseviä saumoja tekevät paidasta mahdottoman mukavan käyttää!Wool Mesh-merinovilla-alusasujen värinä on pehmeä meleerattu harmaa, jota on korostettu musta/oransseilla ompeleilla.Huolto ja pesuohjeet* Pese vain tarvittaessa, usein myös ulkona tuulettaminen raikastaa asun seuraavaa kertaa varten* Varovainen pesu max +40°C vedessä*Älä käytä valkaisuainetta tai valkaisevaa pesuainetta*Älä käytä huuhteluainetta* Älä laita tuotetta kuivausrumpuun* Ei saa pestä kemiallisessa pesussa* Ei saa silittää2kk takuu materiaali tai valmistusvirheille.[icon-new-always][smallDescription] 100% merinovilla-alusasu Dovrefjell Wool Mesh pitää sinut lämpimänä kelillä kuin kelillä! Tuoteperheeseen kuuluvat poolo, pitkähihainen paita ja housut. [/smallDescription] [custom_html]100% merinovilla-alusasu Dovrefjell Wool Mesh pitää sinut lämpimänä kelillä kuin kelillä! Tuoteperheeseen kuuluvat poolo, pitkähihainen paita ja housut. [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
49.50€ + Toimituskulut (6,90€)

era24.fi Lue lisääDovrefjell Wool Mesh kerrastohousutDovrefjellin käyttämä merinovilla on mulesing-vapaata ja eettisesti tuotettua!Dovrefjell Wool Mesh merinovilla-alusasut on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Merinovilla siirtää kosteuden pois ihon pinnalta ja tämän takia olosi on mukava ja kuiva kaikkina vuodenaikoin. Vaikka alusasu olisi hiestä märkä, se pitää sinut silti lämpimänä!Merinovilla-alusasu on mahtava tuote jokapäiväisessä käytössä, olitpa sitten ulkoilemassa, urheilemassa tai ulkoaskareissa. Vaikka olosuhteet olisivat mitkä, merinovilla pitää käyttäjän olon mukavana.Dovrefjell Wool Mesh alusasut ovat unisex-malleja, joten se sopii niin naisille kuin miehillekin. Pohjoismaiset mitat takaavat hyvän sopivuuden suomalaiselle vartalotyypille.Merinovillan materiaalivahvuus on 185g, joten alusasuja on mukava käyttää myös siviilivaatteiden alla. Materiaali on joustavaa strechiä ja ihotuntuma on sileä ja pehmeä. Dovrefjellin merinovillahousuissa yksityiskohdat ovat kohdallaan ja käyttömukavuutta on mietitty koviinkin olosuhteisiin sopivaksi. Tarpeeksi korkea vyötärö takaa käyttömukavuuden, eikä kyykistellessä paista metsämiehen hymykään sen ansiosta. Mesh-housuissa ei ole myöskään hankaavia saumoja ollenkaan.Wool Mesh-merinovilla-alusasujen värinä on pehmeä meleerattu harmaa, jota on korostettu musta/oransseilla ompeleilla.Huolto ja pesuohjeet* Pese vain tarvittaessa, usein myös ulkona tuulettaminen raikastaa asun seuraavaa kertaa varten* Varovainen pesu max +40°C vedessä*Älä käytä valkaisuainetta tai valkaisevaa pesuainetta*Älä käytä huuhteluainetta* Älä laita tuotetta kuivausrumpuun* Ei saa pestä kemiallisessa pesussa* Ei saa silittää2kk takuu materiaali tai valmistusvirheille.[icon-new-always][smallDescription] 100% merinovilla-alusasu Dovrefjell Wool Mesh pitää sinut lämpimänä kelillä kuin kelillä! Tuoteperheeseen kuuluvat poolo, pitkähihainen paita ja housut. [/smallDescription] [custom_html]100% merinovilla-alusasu Dovrefjell Wool Mesh pitää sinut lämpimänä kelillä kuin kelillä! Tuoteperheeseen kuuluvat poolo, pitkähihainen paita ja housut. [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]

era24.fi Lue lisääDovrefjell Classic Naisten MerinovillapooloMerinovilla on aito luonnontuote!Dovrefjellin Classic merinovilla paita on ihanan lämmin luonnontuote! Se lämmittää, hengittää ja siirtää kosteutta erinomaisesti. Tämän vuoksi johtavat alusasuvalmistajat käyttävät ja luottavat merinovillaan, kun olosuhteet ovat äärimmäisen kovat. Dovrefjell merinovilla sopii jokapäiväiseen ulkoiluun, urheiluun ja vaikkapa ulkotöihin. Dovrefjell merinovilla ei hiosta ja olosi pysyy kuivana.TuotetiedotNaisten malliVäri: meleerattu harmaa, vaaleanpunaisilla yksityiskohdillaMulesing-vapaa100% MerinovillaaMulesing vapaa[icon-new-always][smallDescription] Valmistettu 100% Merinovillasta [/smallDescription] [custom_html]Valmistettu 100% Merinovillasta[/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Dovrefjell kokotaulukko
49.41€ + Toimituskulut (6,90€)

era24.fi Lue lisääPenn Pursuit IV 2500 avokelaPenn Pursuit IV 2500 on hinta- laatusuhteeltaan loistava ja luotettava kela, kovaankin käyttöön! Kela soveltuu hyvin myös suolavesikalastukseen. HT-100 jarru kestää kovaakin rasitusta. Kelassa on myös erittäin kevyt korroosionkestävä grafiittirunko. TuotetiedotSupersiimapuolaHT-100 hiilikuitujarru4 ruostumatonta laakeria + IARKoneistettu alumiininen, eloksoitu puolaVälitys: 6.2:1Paino: 278gSiimatilavuus: 0,23mm/ 235mJarruvoima: 4,5 kg[icon-new-always][smallDescription] Loistavalla hinta-laatusuhteella varustettu avokela! [/smallDescription] [custom_html]Loistavalla hinta-laatusuhteella varustettu avokela![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
49€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääJack Wolfskin Lakeside Trip Pants housut miehilleHuom! Outlet-tuote, ei ilmaista palautusoikeutta!Hyttysiltä ja auringon UV-säteiltä suojaavat monikäyttöiset housut miehille!Lakeside Trip Pants -housuissa kangas on niin tiheää, että hyttyset ja mäkäräiset eivät pääse iholle ja kangas suojaa myös UV-säteiltä.Näiden superominaisuuksien lisäksi housut myös pitävät tuulen ulkopuolella ja hylkivät vettä. Kevyen sateen sattuessa kohdalle, vesi valuu pois kankaan pinnalta. Housut ovat myös hyvin hengittävät, joten hiki siirtyy nopeasti pois iholta taaten ihanteellisen käyttömukavuuden myös kuumalla ilmalla!Kangas on sekoitus luomupuuvillaa ja kierrätettyä polyesteriä.Tuotetiedot ja ominaisuudet:matka- ja vapaa-ajan housuttuulenpitävävedenpitäväerittäin hengittävähyttysen kestäväUV-suojattuluomupuuvillaaValmistettu kierrätysmateriaaleistaPFC vapaaMallimme on 189 cm pitkä ja käyttää kokoa 50.Paino 285 g (koko 36)FUNCTION 65 ANTI-MOSQUITO UV: hyttys suojattutuulenpitävä ja vettä hylkiväerityisen hengittävä hybridi kangas sertifioitu luomupuuvilla ja UV suojaus (UPF 40+) (DIN EN 13758:2007EN 13758-1:2001+A1:2006)2 etutaskua2 takataskus2 leg taskuasäädöt lahkeissajoustava vyötäröJack Wolfskinin tuotteissa on hinta-laatu -suhde enemmän kuin kohdallaan! Kaikki Jack Wolfskin -tuotteet valmistetaan vastuullisesti ja eettisesti, mutta se ei silti hinnassa näy! Tsekkaa alta tarkemmin hienot ominaisuudet:[icon-new-always][smallDescription]Hyttysiltä ja auringonvalolta suojaavat monikäyttöiset housut miehille! JACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/smallDescription] [custom_html]Hyttysiltä ja auringonvalolta suojaavat monikäyttöiset housut miehille!JACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Jack Wolfskin kokotaulukko

era24.fi Lue lisääJack Wolfskin Lakeside Trip Pants housut naisilleHuom! Outlet-tuote, ei ilmaista palautusoikeutta!Hyttysiltä ja auringon UV-säteiltä suojaavat monikäyttöiset housut naisille!Lakeside Trip Pants -housuissa kangas on niin tiheää, että hyttyset ja mäkäräiset eivät pääse iholle ja kangas suojaa myös UV-säteiltä.Näiden superominaisuuksien lisäksi housut myös pitävät tuulen ulkopuolella ja hylkivät vettä. Kevyen sateen sattuessa kohdalle, vesi valuu pois kankaan pinnalta. Housut ovat myös hyvin hengittävät, joten hiki siirtyy nopeasti pois iholta taaten ihanteellisen käyttömukavuuden myös kuumalla ilmalla!Kangas on sekoitus luomupuuvillaa ja kierrätettyä polyesteriä.Tuotetiedot ja ominaisuudet:matka- ja vapaa-ajan housuttuulenpitävävedenpitäväerittäin hengittävähyttysenpistoilta suojaava kangasUV-suojattuluomupuuvillaaValmistettu kierrätysmateriaaleistaPFC vapaaMalli on 178 cm pitkä ja käyttää kokoa 36Paino 285 g (koko 36)FUNCTION 65 ANTI-MOSQUITO UV: hyttys suojattutuulenpitävä ja vettä hylkiväerityisen hengittävä hybridi kangas sertifioitu luomupuuvilla ja UV suojaus (UPF 40+) (DIN EN 13758:2007EN 13758-1:2001+A1:2006)2 etutaskua2 takataskus2 leg taskuasäädöt lahkeissajoustava vyötäröJack Wolfskinin tuotteissa on hinta-laatu -suhde enemmän kuin kohdallaan! Kaikki Jack Wolfskin -tuotteet valmistetaan vastuullisesti ja eettisesti, mutta se ei silti hinnassa näy! Tsekkaa alta tarkemmin hienot ominaisuudet:[icon-new-always][smallDescription]Hyttysiltä ja auringonvalolta suojaavat monikäyttöiset housut naisille! JACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/smallDescription] [custom_html]Hyttysiltä ja auringonvalolta suojaavat monikäyttöiset housut naisille!JACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Jack Wolfskin kokotaulukko
49€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääJack Wolfskin Lakeside Trip Pants housut miehilleHuom! Outlet-tuote, ei ilmaista palautusoikeutta!Hyttysiltä ja auringon UV-säteiltä suojaavat monikäyttöiset housut miehille!Lakeside Trip Pants -housuissa kangas on niin tiheää, että hyttyset ja mäkäräiset eivät pääse iholle ja kangas suojaa myös UV-säteiltä.Näiden superominaisuuksien lisäksi housut myös pitävät tuulen ulkopuolella ja hylkivät vettä. Kevyen sateen sattuessa kohdalle, vesi valuu pois kankaan pinnalta. Housut ovat myös hyvin hengittävät, joten hiki siirtyy nopeasti pois iholta taaten ihanteellisen käyttömukavuuden myös kuumalla ilmalla!Kangas on sekoitus luomupuuvillaa ja kierrätettyä polyesteriä.Tuotetiedot ja ominaisuudet:matka- ja vapaa-ajan housuttuulenpitävävedenpitäväerittäin hengittävähyttysen kestäväUV-suojattuluomupuuvillaaValmistettu kierrätysmateriaaleistaPFC vapaaMallimme on 189 cm pitkä ja käyttää kokoa 50.Paino 285 g (koko 36)FUNCTION 65 ANTI-MOSQUITO UV: hyttys suojattutuulenpitävä ja vettä hylkiväerityisen hengittävä hybridi kangas sertifioitu luomupuuvilla ja UV suojaus (UPF 40+) (DIN EN 13758:2007EN 13758-1:2001+A1:2006)2 etutaskua2 takataskus2 leg taskuasäädöt lahkeissajoustava vyötäröJack Wolfskinin tuotteissa on hinta-laatu -suhde enemmän kuin kohdallaan! Kaikki Jack Wolfskin -tuotteet valmistetaan vastuullisesti ja eettisesti, mutta se ei silti hinnassa näy! Tsekkaa alta tarkemmin hienot ominaisuudet:[icon-new-always][smallDescription]Hyttysiltä ja auringonvalolta suojaavat monikäyttöiset housut miehille! JACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/smallDescription] [custom_html]Hyttysiltä ja auringonvalolta suojaavat monikäyttöiset housut miehille!JACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Jack Wolfskin kokotaulukko
49€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääSIGG Gemstone FJ Obsidian ruokatermosEväät ovat nyt kuuma trendi, joka pysyy myös kuumana!Lempiruokaa valmiiksi laitettuna minne sitten menetkin: terveellisempää, maukkaampaa ja edullisempaa! Tähän trendiin vastaa Gemstone ruokatermos. Gemstone ruokatermos on valmistettu korkealaatuisesta 18/8 ruostumattomasta teräksestä, jolla on uskomattomat eristysominaisuudet. Pitää ruoan kylmänä tai kuumana 11 tunnin ajan. Voit syödä ruokasi kuumana suoraa termoksesta mukana tulevalla kokoontaitettavalla lusikka-haarukalla.TuotetiedotVuotamatonTermostuoteBPA-vapaaKierrätettäväSuunniteltu SveitsissäMattamusta väri on aina trendikäs. Valittavana tilavuudet 0,5l ja 0,75l.[icon-new-always][smallDescription] Ruokatermos, sisältää lusikka-haarukan [/smallDescription] [custom_html]Ruokatermos, sisältää lusikka-haarukan [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
44.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääSIGG Gemstone Box Selenite EväsrasiaLempiruokaa valmiiksi laitettuna minne sitten menetkin!Raaka-aineet matkalle mukaan tai lempiruokaa valmiiksi laitettuna minne sitten menetkin: terveellisempää, maukkaampaa ja edullisempaa! Tähän trendiin vastaa SIGG Gemstone Box Selenite eväsrasia. Eväsrasia on valmistettu alumiinikuoresta ja kuoren sisällä on irrotettava, mikroaaltouunin sekä konepesun kestävä polypropeeni sisus. Rasian kansi on irrotettava ja sitä voi käyttää esim. pienenä tarjottimena. Tyylikäs alumiinin väri.Tuote on täysin BPA- vapaa. Tuote on myös 100% kierrätettävissä, kun sen elinkaari loppuu. Tuotteen voi pestä myös astianpesukoneessa.TuotetiedotTilavuus: 1100mlMitat: 205 x 147 x 68mmPaino: 350gVäri: alumiiniSuunniteltu ja valmistettu Sveitsissä[icon-new-always][smallDescription] Kestävä ja tiivis alumiininen eväsrasia [/smallDescription] [custom_html]Kestävä ja tiivis alumiininen eväsrasia [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
44.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääUlvang Rav 100% naisten aluskerrastopaita pyöreällä kauluksella ja violetissa värissä! 100% merinovillaa!Ulvang Rav 100% on pyöreäkauluksinen, täysmerinovillainen aluspaita. Sopii kaikenlaiseen käyttöön alimmaksi kerrokseksi ihoa vasten.Merinovilla tuntuu erinomaisen hyvältä iholla ja siirtää tehokkaasti kosteutta uloimpiin vaatekerroksiin pois iholta ja siitä syystä se sopii loistavasti myös urheiluun aluskerrastoksi! Ulvang Rav 100% on erinomaisen pehmeä, hyvin lämpötilan vaihteluihin soveltuva ja luonnostaan antibakteerinen. Paita on hyvin istuva ja säilyttää hyvin muotonsa ja kuljettaa kosteuden tehokkaasti pois iholta. Vertikaaliset kanavat tekevät niin sanottuja ilmaloukkuja, jotka toimii lämmöneristäjänä. Ulvangin käyttämä merinovilla on jäljitettävissä alkuperään ja mulesing-vapaata.Ulvang Rav 100%Ulvang Rav 100% on merinovillainen alusvaatekerros, joka on suunniteltu vaellukseen, ulkoiluun ja nopeatempoiseen liikuntaan. Rav 100% on voittanut norjalaisen TV2 alusvaatekerrastovertailun helmikuussa 2018. Testissä arvioitiin muun muassa istuvuutta, mukavuutta, eristävyyttä ja hengittävyyttä, joista jokaisella osa-alueella Ulvang selviytyi parhaaksi. Oletamme, että tuolla vaellusurheilijoiden, hiihtäjien ja vuoristokiipeilijöiden luvatussa maassa testitaso on ollut suhteellisen kova, joten tälle meriitille voidaan krediittiä antaa myös Erä24:n puolesta.Kolme syytä valita tämä:100% merinovillaa (hyvä kosteudensiirto- ja eristävyysominaisuus)!Pehmeä, mukavantuntuinen!Käytännöllinen, pyöreä kaulus!Erittäin laadukas aluspaita kaikkeen käyttöön! Tilaa omasi![icon-new-always][smallDescription] Ulvang Rav 100% on pyöreäkauluksinen, täysmerinovillainen aluspaita. Sopii kaikenlaiseen käyttöön alimmaksi kerrokseksi ihoa vasten. [/smallDescription] [custom_html]Ulvang Rav 100% on pyöreäkauluksinen, täysmerinovillainen aluspaita. Sopii kaikenlaiseen käyttöön alimmaksi kerrokseksi ihoa vasten.[/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Ulvang kokotaulukko
44.10€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääUlvang Rav 100% naisten aluskerrastopaita pyöreällä kauluksella! 100% merinovillaa!Ulvang Rav 100% on pyöreäkauluksinen, täysmerinovillainen aluspaita. Sopii kaikenlaiseen käyttöön alimmaksi kerrokseksi ihoa vasten.Merinovilla tuntuu erittäin miellyttävältä iholla! Se siirtää tehokkaasti kosteutta uloimpiin vaatekerroksiin pois iholta ja siitä syystä se sopii loistavasti myös urheiluun aluskerrastoksi! Ulvang Rav 100% on erinomaisen pehmeä, hyvin lämpötilan vaihteluihin soveltuva ja luonnostaan antibakteerinen. Paita on hyvin istuva, säilyttää hyvin muotonsa ja kuljettaa kosteuden tehokkaasti pois iholta. Vertikaaliset kanavat tekevät niin sanottuja ilmaloukkuja, jotka toimii lämmöneristäjänä. Ulvangin käyttämä merinovilla on jäljitettävissä alkuperään ja mulesing-vapaata.Ulvang Rav 100%Ulvang Rav 100% on merinovillainen alusvaatekerros, joka on suunniteltu vaellukseen, ulkoiluun ja nopeatempoiseen liikuntaan. Rav 100% on voittanut norjalaisen TV2 alusvaatekerrastovertailun helmikuussa 2018. Testissä arvioitiin muun muassa istuvuutta, mukavuutta, eristävyyttä ja hengittävyyttä, joista jokaisella osa-alueella Ulvang selviytyi parhaaksi. Oletamme, että tuolla vaellusurheilijoiden, hiihtäjien ja vuoristokiipeilijöiden luvatussa maassa testitaso on ollut suhteellisen kova, joten tälle meriitille voidaan krediittiä antaa myös Erä24:n puolesta.Kolme syytä valita tämä:100% merinovillaa (hyvä kosteudensiirto- ja eristävyysominaisuus)!Pehmeä, mukavantuntuinen!Käytännöllinen, pyöreä kaulus!Loistava aluskerrastopaita erittäin laadukkaasta materiaalista! Tilaa omasi![icon-new-always][smallDescription] Ulvang Rav 100% on naisten pyöreäkauluksinen, täysmerinovillainen aluspaita. Sopii kaikenlaiseen käyttöön alimmaksi kerrokseksi ihoa vasten. [/smallDescription] [custom_html]Ulvang Rav 100% on naisten pyöreäkauluksinen, täysmerinovillainen aluspaita. Sopii kaikenlaiseen käyttöön alimmaksi kerrokseksi ihoa vasten. [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Ulvang kokotaulukko
44.10€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääUlvang Rav 100% naisten aluskerrastopaita pyöreällä kauluksella ja turkoosissa värissä! 100% merinovillaa!Ulvang Rav 100% on pyöreäkauluksinen, täysmerinovillainen aluspaita. Sopii kaikenlaiseen käyttöön alimmaksi kerrokseksi ihoa vasten.Merinovilla tuntuu erittäin hyvältä iholla ja siirtää tehokkaasti kosteutta uloimpiin vaatekerroksiin pois iholta ja siitä syystä se sopii loistavasti myös urheiluun aluskerrastoksi! Ulvang Rav 100% on erinomaisen pehmeä, hyvin lämpötilan vaihteluihin soveltuva ja luonnostaan antibakteerinen. Paita on hyvin istuva ja säilyttää hyvin muotonsa ja kuljettaa kosteuden tehokkaasti pois iholta. Vertikaaliset kanavat tekevät niin sanottuja ilmaloukkuja, jotka toimii lämmöneristäjänä. Ulvangin käyttämä merinovilla on jäljitettävissä alkuperään ja mulesing-vapaata.Ulvang Rav 100%Ulvang Rav 100% on merinovillainen alusvaatekerros, joka on suunniteltu vaellukseen, ulkoiluun ja nopeatempoiseen liikuntaan. Rav 100% on voittanut norjalaisen TV2 alusvaatekerrastovertailun helmikuussa 2018. Testissä arvioitiin muun muassa istuvuutta, mukavuutta, eristävyyttä ja hengittävyyttä, joista jokaisella osa-alueella Ulvang selviytyi parhaaksi. Oletamme, että tuolla vaellusurheilijoiden, hiihtäjien ja vuoristokiipeilijöiden luvatussa maassa testitaso on ollut suhteellisen kova, joten tälle meriitille voidaan krediittiä antaa myös Erä24:n puolesta.Kolme syytä valita tämä:100% merinovillaa (hyvä kosteudensiirto- ja eristävyysominaisuus)!Pehmeä, mukavantuntuinen!Käytännöllinen, pyöreä kaulus!Loistava aluskerrastopaita erittäin laadukkaasta materiaalista! Tilaa omasi![icon-new-always][smallDescription] Ulvang Rav 100% on naisten pyöreäkauluksinen, täysmerinovillainen aluspaita. Sopii kaikenlaiseen käyttöön alimmaksi kerrokseksi ihoa vasten. [/smallDescription] [custom_html]Ulvang Rav 100% on naisten pyöreäkauluksinen, täysmerinovillainen aluspaita. Sopii kaikenlaiseen käyttöön alimmaksi kerrokseksi ihoa vasten. [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Ulvang kokotaulukko
44.10€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääKuljetko pitkillä vaelluksilla ja jokainen gramma rinkan painosta pois on tärkeää?Pinguin Surpass Titan kaasukeitinSuperkevyt, titaanista valmistettu kaasukeitin vaativaankin käyttöön.Tämä minikokoinen tehopakkaus kulkee kevyesti mukana myös pitkillä vaelluksilla, painoa on nimittäin vain 48 grammaa! Valmistusmateriaalina on kevyt ja kestävä titaani, joten kestää myös hieman kolhiakin, jos sattuu rinkka lipsahtamaan selästä kivenkulmaan.Ominaisuudet:Materiaali: titaaniSopii 230 g ja 450 g kaasupatruunoilleTeho 3500 WMitat 55 x 75 x 32 mmPaino 48 gKolme syytä hankkia Surpass Titan:Erittäin pienikokoinenKestää kovaakin käyttöäKaasukäyttöinen retkikeitin on parhaimmillaan keväästä-syksyyn. [icon-new-always][smallDescription]Superkevyt ja tehokas kaasukeitin"grammahifistelijöille"! Paino vain 48g![/smallDescription] [custom_html]Superkevyt ja tehokas kaasukeitin"grammahifistelijöille"! Paino vain 48g![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
43.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääDovrefjell Classic MerinovillapaitaMerinovilla on aito luonnontuote!Dovrefjellin Classic merinovilla paita on ihanan lämmin luonnontuote! Se lämmittää, hengittää ja siirtää kosteutta erinomaisesti. Tämän vuoksi johtavat alusasuvalmistajat käyttävät ja luottavat merinovillaan, kun olosuhteet ovat äärimmäisen kovat. Dovrefjell merinovilla sopii jokapäiväiseen ulkoiluun, urheiluun ja vaikkapa ulkotöihin. Dovrefjell merinovilla ei hiosta ja olosi pysyy kuivana.Dovrefjell Classic Merinovilla-alusasumallit ovat unisex malleja ja sopivat niin miehille kuin naisillekin.Dovrefjell Classic Merinovilla 185 g sisältää 100% merinovillaa, joka poistaa ja eliminoi hajua luonnostaan.Tuotetiedot100% merinovillaaväri: meleerattu harmaa, turkoosin sinisillä yksityiskohdillamateriaalivahvuus 185 grammaaMulesing-vapaaunisex-malli2kk takuu materiaali- tai valmistusvirheille[icon-new-always][smallDescription] Dovrefjell Classic merinovillapaita on sataprosenttinen luonnontuote! [/smallDescription] [custom_html]Dovrefjell Classic merinovillapaita on sataprosenttinen luonnontuote![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
43.11€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääDovrefjell Classic Naisten merinovillahousutMerinovilla on aito luonnontuote!Dovrefjellin Classic merinovillahousut ovat ihanan lämmin luonnontuote! Se lämmittää, hengittää ja siirtää kosteutta erinomaisesti. Tämän vuoksi johtavat alusasuvalmistajat käyttävät ja luottavat merinovillaan, kun olosuhteet ovat äärimmäisen kovat. Dovrefjell merinovilla sopii jokapäiväiseen ulkoiluun, urheiluun ja vaikkapa ulkotöihin. Dovrefjell merinovilla ei hiosta ja olosi pysyy kuivana.TuotetiedotNaisten malliVäri: meleerattu harmaa, vaaleanpunaisilla yksityiskohdillaMulesing-vapaa100% MerinovillaaMulesing vapaa[icon-new-always][smallDescription] Valmistettu 100% Merinovillasta [/smallDescription] [custom_html]Valmistettu 100% Merinovillasta[/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Dovrefjell kokotaulukko

era24.fi Lue lisääDovrefjell Classic MerinovillahousutMerinovilla on aito luonnontuote!Dovrefjellin Classic merinovillahousut ovat ihanan lämmin luonnontuote! Se lämmittää, hengittää ja siirtää kosteutta erinomaisesti. Tämän vuoksi johtavat alusasuvalmistajat käyttävät ja luottavat merinovillaan, kun olosuhteet ovat äärimmäisen kovat. Dovrefjell merinovilla sopii jokapäiväiseen ulkoiluun, urheiluun ja vaikkapa ulkotöihin. Dovrefjell merinovilla ei hiosta ja olosi pysyy kuivana.Dovrefjell Classic Merinovilla-alusasumallit ovat unisex malleja ja sopivat niin miehille kuin naisillekin.Dovrefjell Classic Merinovilla 185 g sisältää 100% merinovillaa, joka poistaa ja eliminoi hajua luonnostaan.Tuotetiedot100% merinovillaaväri: meleerattu harmaa, turkoosin sinisillä yksityiskohdillamateriaalivahvuus 185 grammaaMulesing-vapaaunisex-malli2kk takuu materiaali- tai valmistusvirheille[icon-new-always][smallDescription] Dovrefjell Classic merinovillahousut ovat sataprosenttinen luonnontuote! [/smallDescription] [custom_html]Dovrefjell Classic merinovillahousut ovat sataprosenttinen luonnontuote![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
43.11€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääSavotta Griffin Sling MW asehihnaGriffin Sling -asehihnat ovat yksinkertaisia, tehokkaita ja luotettavia kaksipistehihnoja, alun perin suunniteltu Savotan viranomaisasiakkaalle!Tehokas ja luotettava kaksipistehihna. Sutjakka, kapea ja ohut pehmuste on suunniteltu erityisesti rynnäkkökiväärien kantamiseen eikä se häiritse sujuvaa aseenkäsittelyä tai muuta tekemistä. Savotan otelenksulla varustettu alumiininen pikasäätösolki antaa Griffin Slingille vaivattoman, tehokkaan ja luotettavan pikasäädön ympäröivistä olosuhteista ja käsineiden kömpelyydestä riippumatta.Griffin Slingin sydän on sen erityinen pikasäätö-liukusolki. Nopea ja vaivaton säätö mahdollistaa helpon aseenkäsittelyn ja siirtymät ampuma-asentojen välillä kaikissa olosuhteissa. Jos vihaat nauhasta tehtyä otelenkkiä, tai et vaan tarvitse sitä, voit leikata sen irti. Soljen kunnon kunnollisesti karhennetut sivut ja otelenkin kiinnitysuloke tarjoavat itsessään mainion tukevaa pitoa.Suunniteltu alun perin viranomaisasiakkaalle!Griffin Sling -hihnat saivat alkunsa Savotan eräälle viranomaisasiakkaalle heidän vaatimustensa mukaan suunnitelluista asehihnoista. Asiakas tarvitsi kunnollisia pehmustettuja kaksipistehihnoja monenlaisille aseille, ml. tarkkuuskiväärit ja kevyet konekiväärit. Pikasäädön eteenpäin vetämisen tulisi pidentää hihnaa, hihna tulisi pystyä kiinnittää vaikka minkälaisiin kiinnikkeisiin ja sen tulisi toimia tehokkaasti ja luotettavasti ”epäoptimaalisissa” olosuhteissa.Ensimmäisenä syntyi raskas malli (HW). Tästä sitten kehitettiin kevyemmin pehmustettu malli (MW), ja kevyt remmiversio (LW) konepistooleille sun muille. Lopulta syntyi vielä näiden kahden eräänlainen risteytys, irtopehmusteella varustettu modulaarinen/modifioitu malli (MOD). Ja koska näistä tuli ihan kivoja, päätti Savotta tarjota ne koko kansalle! Joten tässä olkaa hyvä: Griffin Slingit – suhteellisen high-speed low-bullshit asehihnoja, nimetty myyttisen puoliksi kissa, puoliksi lintu -olennon mukaan, jostain kumman syystä.Asennusohjeet!Tämä on kaikessa suoraviivaisuudessaan yksinkertainen kaksipistehihna. Sinun ei tarvitse pelata monen eri remmipään ja soljen kanssa, vain kahden. 25 mm leveä nauha sopii useimpiin hihnalenkkeihin ja erilaisiin pikalukkoihin.1. Avaa takapään nauhalenkki pujottelemalla nauhan pää teräksisen tri-glide soljen lävitse. Kierrä nauha hihnalenkin tai kiinnikkeen lävitse ja takaisin tri-glide soljen lävitse. Tee lopuksi U-käännös soljen läpi lukitaksesi nauha paikoilleen.2. Avaa etupään pikasäätösilmukka ja irroita teräksinen tri-glide solki nauhasta. Pujota nauhapää etumaisen hihnakiinnikkeesi lävitse, kiinnitä tri-glide solki takaisin nauhaan ja kierrä nauhan pää pikasäätösoljen lävitse ja takaisin tri-glide soljen lävitse.3. Kokeile eri säätöpituuksia eteen ja taakse....
42.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääNEBO Einstein 750 OtsalamppuNEBOn Einstein 750- otsalamppu on matalaprofiilinen ja kompakti 750 lumenin otsalamppu, jossa on 5 valotilaa!Toimintatilat (valoteho / akun kesto / kantama)Turbo: 750 lumen / 30 sek välein / 85 mHigh: 225 lumen / 5 h. / 62 mMedium: 80 lumen / 15 h. h / 32 mLow: 5 lumen / 60 h. / 10 mPunavalo: 5 lumen / 16 h. / 1 mTuotetiedot:Paino: 110 g (nauhan kanssa)Pituus: 10,16 cm.Leveys: 4,06 cm.Korkeus: 6,10 cm.Kompakti ja kevytVedenkestävä (IP67)Kestävä ABS- ja alumiinirakenneSäädettävä päähihnaVirtalähde: 4x AAA- paristot1 vuoden takuu[smallDescription] Matalaprofiilinen, kompakti paristoilla toimiva 750 lumenin otsalamppu [/smallDescription] [custom_html]Matalaprofiilinen, kompakti paristoilla toimiva 750 lumenin otsalamppu[/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
40.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääJack Wolfskin Texapore Big White GloveNämä talvikäsineet pitävät sormet lämpimänä talven pakkasilla! Käsineet ovat tuulen- ja vedenpitävät. Sopivat oivallisesti ulkoiluun ja lasketteluun. Etusormessa ja peukalossa Smart Touch -ominaisuus. Voit siis käyttää älypuhelinta hanskat kädessä. Käsineitä voidaan säätääranteesta ja rannekkeesta, jotta ne istuvat tiiviisti ja suojaavat paremmin tuulelta ja lumelta.Tuotetiedotpaino 170g/pari (L koko)kierrätettyä kangastajoustava ja hengittävä päällykangastuulen- ja vedenpitävätkosteutta säätelevä vuoriJack Wolfskinin tuotteissa on hinta-laatu -suhde enemmän kuin kohdallaan! Kaikki Jack Wolfskin -tuotteet valmistetaan vastuullisesti ja eettisesti, mutta se ei silti hinnassa näy! Tsekkaa alta tarkemmin hienot ominaisuudet:[icon-new-always][smallDescription] Paksut käsineet ulkoiluun ja lasketteluunJACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/smallDescription] [custom_html]Paksut käsineet ulkoiluun ja lasketteluun JACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
40€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääUlvang Explore alusasusetti miestenHuom! Outlet-tuote, ei ilmaista palautusoikeutta!65% merinovillaa, 35% Tencel®-kuitua!Ulvang Explore -alusasusetti sopii monentasoisiin aktiviteetteihin ja vapaa-aikaan. Materiaaliltaan se on laadukas yhdistelmä merinovillaa ja Tencel® -kuitua. Pehmeä merinovilla yhdistettynä biohajoavaan Tenceliin säätelee erinomaisesti lämpötilaa, kuivuu nopeasti sekä tarjoaa luonnollisen suojan epämiellyttäviä hajuja vastaan.Rib-kudottu kangas säilyttää muotonsa ja siirtää kosteuden tehokkaasti pois iholta. Vertikaaliset ilmakanavat luovat eristävän ilmakerroksen pitäen sinut lämpimänä!Tuotetiedot65% Merino wool, 35% TENCEL®Alkulähteilleen jäljitettävä 100% mulesingvapaa merinovillaYmpäristöystävällinen, luonnollinen ja biohajoava Tencel®Litteät saumat parantavat mukavuuttaKlassinen ajaton ulkoasuPaino: 200g[icon-new-always][smallDescription] Ulvang Explore -alusasusetti sopii monentasoisiin aktiviteetteihin ja vapaa-aikaan [/smallDescription] [custom_html]Ulvang Explore -alusasusetti sopii monentasoisiin aktiviteetteihin ja vapaa-aikaan[/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Ulvang kokotaulukko
40€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääUlvang Explore alusasusetti naistenHuom! Outlet-tuote, ei ilmaista palautusoikeutta!65% merinovillaa, 35%Tencel®-kuitua!Ulvang Explore -alusasusetti sopii monentasoisiin aktiviteetteihin ja vapaa-aikaan. Materiaaliltaan se on laadukas yhdistelmä merinovillaa ja Tencel® -kuitua. Pehmeä merinovilla yhdistettynä biohajoavaan Tenceliin säätelee erinomaisesti lämpötilaa, kuivuu nopeasta sekä tarjoaa luonnollisen suojan epämiellyttäviä hajuja vastaan.Rib-kudottu kangas säilyttää muotonsa ja siirtää kosteuden tehokkaasti pois iholta. Vertikaaliset ilmakanavat luovat eristävän ilmakerroksen pitäen sinut lämpimänä!Tuotetiedot65% Merino wool, 35% TENCEL®Alkulähteilleen jäljitettävä 100% mulesingvapaa merinovillaYmpäristöystävällinen, luonnollinen ja biohajoava Tencel®Litteät saumat parantavat mukavuuttaKlassinen ajaton ulkoasuPaino: 200g[icon-new-always][smallDescription] Ulvang Explore -alusasusetti sopii monentasoisiin aktiviteetteihin ja vapaa-aikaan [/smallDescription] [custom_html]Ulvang Explore -alusasusetti sopii monentasoisiin aktiviteetteihin ja vapaa-aikaan[/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Ulvang kokotaulukko
40€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääJack Wolfskin Texapore Big White GloveNämä talvikäsineet pitävät sormet lämpimänä talven pakkasilla! Käsineet ovat tuulen- ja vedenpitävät. Sopivat oivallisesti ulkoiluun ja lasketteluun. Etusormessa ja peukalossa Smart Touch -ominaisuus. Voit siis käyttää älypuhelinta hanskat kädessä. Käsineitä voidaan säätääranteesta ja rannekkeesta, jotta ne istuvat tiiviisti ja suojaavat paremmin tuulelta ja lumelta.Tuotetiedotpaino 170g/pari (L koko)kierrätettyä kangastajoustava ja hengittävä päällykangastuulen- ja vedenpitävätkosteutta säätelevä vuoriJack Wolfskinin tuotteissa on hinta-laatu -suhde enemmän kuin kohdallaan! Kaikki Jack Wolfskin -tuotteet valmistetaan vastuullisesti ja eettisesti, mutta se ei silti hinnassa näy! Tsekkaa alta tarkemmin hienot ominaisuudet:[icon-new-always][smallDescription] Paksut käsineet ulkoiluun ja lasketteluunJACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/smallDescription] [custom_html]Paksut käsineet ulkoiluun ja lasketteluun JACK WOLFSKIN on Euroopan johtava ulkoilumerkki, joka on tunnettu vastuullisuudesta, innovatiivisista materiaaleista ja tuotteista ja laadusta. Kaikki JACK WOLFSKIN vaatteet 100% PFC-vapaita! [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
40€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääSasta Oh Deer! on luomupuuvillainen näyttävä t-paita retkeilyyn, kalastukseen ja vapaa-aikaan!Oh Deer! on laadukas, pehmeä ja mukava t-paita kotimaiselta laatuvalmistaja Sastalta. Laadukas paita kestää pitkään!Luomupuuvillasta valmistettu t-paita! Luomupuuvilla tuntuu ihanan pehmoiselta ihoa vasten. Tyylikäs paita sopii niin vaelluksille kuin vapaa-aikaankin.Kolme syytä hankkia Sastan t-paita:Tyylikäs!Luomupuuvillaa!Todella laadukas![icon-new-always][smallDescription] Laadukas ja pehmoinen 100% luomupuuvillasta valmistettu t-paita. [/smallDescription] [custom_html]Laadukas ja pehmoinen 100% luomupuuvillasta valmistettu t-paita.[/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Sasta kokotaulukkoOhessa Sastan kokotaulukko. Sastan mitoitus pohjautuu Finatexin (Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry) antamiin mittataulukoihin. Mittataulukon mitat ovat kiinteitä vartalon mittoja senttimetreinä.
39.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääSasta Oh Deer! Lippalakki - Vilpoisa kesälippis!Sasta Oh Deer! lippalakissa takaosa on hengittävää verkkoa. Tehokasta suojaa päälle sekä kasvoille aurinkoisella kelillä! Unisex-malli. Säätö lakin takana.Kolme syytä hankkia Sasta Nurmes lippalakki:Hengittävä!Tyylikäs!Edusta tällä lempi merkkiäsi! [icon-new-always][smallDescription] Sastan Wilderness lippis on viileä ja tyylikäs valinta! [/smallDescription] [custom_html]Sastan Wilderness lippis on viileä ja tyylikäs valinta! [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]

era24.fi Lue lisääSIGG Gemstone FJ Selenite ruokatermosEväät ovat nyt kuuma trendi, joka pysyy myös kuumana!Lempiruokaa valmiiksi laitettuna minne sitten menetkin: terveellisempää, maukkaampaa ja edullisempaa! Tähän trendiin vastaa Gemstone ruokatermos. Gemstone ruokatermos on valmistettu korkealaatuisesta 18/8 ruostumattomasta teräksestä, jolla on uskomattomat eristysominaisuudet. 0,5l termos pitää ruoan kylmänä tai kuumana 11 tunnin ajan. 0,75l pitää taas vastaavasti ruoan kylmänä 20 tuntia ja kuumana 14 tuntia. Voit syödä ruokasi kuumana suoraa termoksesta mukana tulevalla kokoontaitettavalla lusikka-haarukalla.TuotetiedotVuotamatonTermostuoteBPA-vapaaKierrätettäväSuunniteltu SveitsissäValittavana tilavuudet 0,5l ja 0,75l. Tyylikkään teräksen värinen.[icon-new-always][smallDescription] Ruokatermos, sisältää lusikka-haarukan [/smallDescription] [custom_html]Ruokatermos, sisältää lusikka-haarukan [/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
39.90€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääBerkley URBN Allrounder Avokelavapa URBN- avokelavapasarja on kehitetty erityisesti modernia kalastajaa ajatellen!Berkleyn URBN- sarjan vavat ovat suunnattu erityisesti street fishingiin eli kaupunkiympäristössä tapahtuvaan kalastukseen ja erityisesti myös kevyemmille vieheille. Et siis välttämättä tarvitse venettä ja ulkoluotojen rauhallisuutta pyytäksesi ennätyssaalisi! Näillä vavoilla voit olla betoniviidakon valtias. Ja no, sopivathan nämä toki myös moneen muuhunkin kalastukseen!Nämä vavat kohtaavat kaikki tarpeesi. Vavat on merkitty värikoodeilla, joten tiedät aina mikä vapa sinulla on käsissäsi. Innovatiivinen viehelenkki sopii myös dropshot-rigeille ja 30T hiilikuituaihiot ovat upean tunnokkaita sekä upeasti viimeistelyjä. Myös vapojen gripit ovat erittäin pitävät ja erottuvat. Allrounder vavat sopivat loistavasti yleiseen heittelyyn ja jigaukseen. Hyvä yleisvapa! Valitse pituus. Valittavana 200cm sekä 220cm.30T hiilikuituaihioDPS-kelapaikkaOsien määrä: 2kplViehesuositus: 7-24gPituus 200cm ja 220cm[icon-new-always][smallDescription]Avokelavapa kalastukseen kuin kalastukseen! [/smallDescription] [custom_html]Avokelavapa kalastukseen kuin kalastukseen![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
39€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääHaydel’s Black Hole sorsapilli!Haydel´s Black Hole Sorsapilli täyttää taivaan mustaksi sorsista! Tästä lienee nimikin johtunut, mitään muuta tekemistä tällä ei nimittäin ole mustan aukon kanssa.Kaksikielinen Haydel’s Black Hole sorsapilli on muokattu versio Haydelsin 25-vuotis juhlapillistä. Tuo pilli oli niin suosittu, että siitä tehtiin versio vakituiseen valikoimaan. Valmistajan mukaan toimii erityisen hyvin hieman puskan puolella, eli rannassa tai metsälammella.Pillistä saat mukavan variaation ääniä, sekä pehmeää lähimatkan pänkätystä että kovempaa kutsuääntä.Katso tästä videota Black Holen käytöstä:Haydel’s Game Calls on perheomisteinen amerikkalainen yritys, joka valmistaa maailmanlaajuisille markkinoille erittäin hyvätoimisia ja -laatuisia houkutuspillejä, jotka myös näyttävät hyvälle. Pillien kehityksen lähtökohtana on ollut yrityksen nykyisen toimitusjohtaja Eli Haydelin, linnunmetsästäjä itsekin, omakohtainen tarve kehittää houkutuspilli, joka toimii myös vettyneenä. On sanomattakin selvää, että kaikenlaisissa olosuhteissa toimivat pillit möivät metsästäjille itse itsensä. Loppu on historiaa ja tyypillistä amerikkalaista menestystarinaa.[smallDescription] Kaksikielinen Haydel’s Black Hole sorsapilli on muokattu versio Haydelsin 25-vuotis juhlapillistä. Tuo pilli oli niin suosittu, että siitä tehtiin versio vakituiseen valikoimaan. Valmistajan mukaan pilli toimii erityisen hyvin hieman puskan puolella, eli rannassa tai metsälammella! [/smallDescription] [custom_html]Kaksikielinen Haydel’s Black Hole sorsapilli on muokattu versio Haydelsin 25-vuotis juhlapillistä. Tuo pilli oli niin suosittu, että siitä tehtiin versio vakituiseen valikoimaan. Valmistajan mukaan pilli toimii erityisen hyvin hieman puskan puolella, eli rannassa tai metsälammella![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
39€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääBerkley URBN Allrounder Avokelavapa URBN- avokelavapasarja on kehitetty erityisesti modernia kalastajaa ajatellen!Berkleyn URBN- sarjan vavat ovat suunnattu erityisesti street fishingiin eli kaupunkiympäristössä tapahtuvaan kalastukseen ja erityisesti myös kevyemmille vieheille. Et siis välttämättä tarvitse venettä ja ulkoluotojen rauhallisuutta pyytäksesi ennätyssaalisi! Näillä vavoilla voit olla betoniviidakon valtias. Ja no, sopivathan nämä toki myös moneen muuhunkin kalastukseen!Nämä vavat kohtaavat kaikki tarpeesi. Vavat on merkitty värikoodeilla, joten tiedät aina mikä vapa sinulla on käsissäsi. Innovatiivinen viehelenkki sopii myös dropshot-rigeille ja 30T hiilikuituaihiot ovat upean tunnokkaita sekä upeasti viimeistelyjä. Myös vapojen gripit ovat erittäin pitävät ja erottuvat. Allrounder vavat sopivat loistavasti yleiseen heittelyyn ja jigaukseen. Hyvä yleisvapa! Valitse pituus. Valittavana 200cm sekä 220cm.30T hiilikuituaihioDPS-kelapaikkaOsien määrä: 2kplViehesuositus: 7-24gPituus 200cm ja 220cm[icon-new-always][smallDescription]Avokelavapa kalastukseen kuin kalastukseen! [/smallDescription] [custom_html]Avokelavapa kalastukseen kuin kalastukseen![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
39€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääDovrefjell FlanellipaitaTyylikäs, klassinen ja mukavan pehmeäpintainen pitkähihainen flanellipaita vapaa-ajanviettoon, töihin tai vaikka edustuskäyttöön.Paita on valmistettu pehmeästä ja mukavasta 100 % flanellipuuvillasta ja siinä on ns. harjattu pinta, mikä tekee siitä erityisen mukavan. Paita ei myöskään pahemmin rypisty.Paidassa on kaksi läpällistä napeilla suljettavaa rintataskua, napit hihansuissa ja kauluksissa.Väreinä metsänvihreä, punainen ja kupari. Kaikissa ruutukuvionti.Huom! Flanellipaidat on tehty reilulla kokomitoituksella! (normaalivartaloiselle L-kokoiselle meni hyvin M-koko). Huomioi kuitenkin myös kutistumisprosentti!Kutistumisprosentti on noin 3 %.Dovrefjell valmistaa Norjan suosituimpia jahtiasuja yli 20 vuoden kokemuksella. [icon-new-always][smallDescription]Tyylikäs, klassinen ja mukava pehmeäpintainen pitkähihainen flanellipaita [/smallDescription] [custom_html]Tyylikäs, klassinen ja mukava pehmeäpintainen pitkähihainen flanellipaita[/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Dovrefjell flanellipaidat, kokotaulukko

era24.fi Lue lisääAbu Garcia Folding Landing Net haavi, koko LSuurten kalojen pyytäjille tarkoitettu haavi!Hauen ja kuhan pyyntiin erinomaisesti soveltuva haavi. Varsi on suunniteltu ergonomisesti, jotta haavittaminen ja kalojen nostaminen veneeseen olisi mahdollisimman helppoa. Verkko on kumipäällysteinen, joten se ei vahingoita kalaa.Kokoontaittuva haavi kulkee näppärästi mukana.Tästä järvien suurpetojen pyyntiin oiva kampe!Koko L: 70x60 cm[icon-new-always][smallDescription]Vakaa ja kestävä haavi suurkalojen pyyntiin![/smallDescription] [custom_html]Vakaa ja kestävä haavi suurkalojen pyyntiin![/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]
35€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisääDovrefjell FlanellipaitaTyylikäs, klassinen ja mukavan pehmeäpintainen pitkähihainen flanellipaita vapaa-ajanviettoon, töihin tai vaikka edustuskäyttöön.Paita on valmistettu pehmeästä ja mukavasta 100 % flanellipuuvillasta ja siinä on ns. harjattu pinta, mikä tekee siitä erityisen mukavan. Paita ei myöskään pahemmin rypisty.Paidassa on kaksi läpällistä napeilla suljettavaa rintataskua, napit hihansuissa ja kauluksissa.Väreinä metsänvihreä, punainen ja kupari. Kaikissa ruutukuvionti.Huom! Flanellipaidat on tehty reilulla kokomitoituksella! (normaalivartaloiselle L-kokoiselle meni hyvin M-koko). Huomioi kuitenkin myös kutistumisprosentti!Kutistumisprosentti on noin 3 %.Dovrefjell valmistaa Norjan suosituimpia jahtiasuja yli 20 vuoden kokemuksella. [icon-new-always][smallDescription]Tyylikäs, klassinen ja mukava pehmeäpintainen pitkähihainen flanellipaita [/smallDescription] [custom_html]Tyylikäs, klassinen ja mukava pehmeäpintainen pitkähihainen flanellipaita[/custom_html][video]https://www.youtube.com/watch?v=L9szn1QQfas[/video][item-gallery]Dovrefjell flanellipaidat, kokotaulukko
35€ + Toimituskulut (6,90€)
era24.fi Lue lisää